Bioparco di Roma

Olin syyslomalla kummitätini luona Roomassa. Vaikka olikin lokakuu, oli Italiassa vielä aivan kesä. Joka päivä aurinko paistoi ja oli tosi kuuma. Kaikkialla oli aivan vihreää. Loman aikana näimme monia kuuluisia nähtävyyksiä. 2000 vuotta vanhat rakennukset olivat monet edelleen pystyssä ja ihmeellisen hyvässä kunnossa. Suosikkini olivat Colosseum ja Pantheon.

Vaikka rakennuksissa olikin paljon kivaa nähtävää, tutkin ahkerasti myös paikallisia eläimiä. Aina kun näin jotain kivaa ja halusin muidenkin katsovan, minun piti muistaa sanoa ”kato” eikä ”katso”. Katso on nimittäin italiaksi jotain tosi rumaa ja sitä sanaa ei siksi saanut sanoa.

Roomalaiset linnut olivat pääasiassa erivärisiä puluja, jotka istuivat puiden oksilla rivissä tai kököttivät parvekkeiden kaiteilla. Kerran näin kaksi kissaa makaamassa auton konepellin päällä lämpimässä. Lisäksi näin paikallisia sisiliskoja, jotka olivat erinäköisiä kuin suomalaiset sisiliskot. Niillä oli kirkkaan vihreä selkä ja ne muistuttivat pieniä leguaaneja. Ne paistattelivat auringossa ja nauttivat lämmöstä.

Kun istuimme Espanjalaisten portaiden juurella syömässä eväitä, huomasin jalkojeni alla olevan viemäriritilän alla liikettä. Siellä kipitti aika iso, ruskea hiiri. Ujutin sille kaltereiden välistä hiukan leipää ja se otti sen kädestäni. Ei mennyt kuin hetki, niin paikalle juoksi rotta, joka hyökkäsi hiiren kimppuun haluten siltä sen leivän. Hiiri antoi rotan ottaa leivän ja rotta häipyi saaliinsa kanssa pois. Annoin järkyttyneelle hiirelle uuden leivän, ison leivän, ja se otti sen ja söi sen.

 

Parhain paikka eläinten katseluun oli 100 vuotta vanha Rooman eläintarha. Olen ollut muutamassa eläintarhassa ympäri Eurooppaa ja tämä oli yksi parhaimmista. En olisi halunnut lähteä sieltä pois. Paitsi että eläintarha oli todella kaunis ja viihtyisä, siellä oli monia eläimiä, joita en ole koskaan aikaisemmin

nähnyt.  

                                   http://www.bioparco.it/english/

Siellä oli mm norsuja, kirahveja, seeproja ja virtahepoja. Kirahvit olivat todella isoja ja kauniita. Virtahevoissa oli niitä isoja ja sitten oli kääpiövirtahepoja. Seeprat olivat aivan hevosen kokoisia ja todella hienon näköisiä. Näkemäni norsu oli aika pieni, Tallinnan eläintarhassa on paljon suurempia. Ne taitavat olla eri rotuisia. Eläintarhassa oli vapaana lentäviä vihreitä papukaijoja ja riikinkukkoja, jotka tulivat kädestä syömään. Riikinkukkoja tuli ympärillemme kärkkymään oikea parvi kun söimme kahvilassa pizzaa. Niitä piti hätistellä pois, etteivät ne olisi ottaneet pöydältä mitään.

Siellä oli myös marsuja, jotka minut nähtyään tulivat heti aitauksen reunalle ja vinkuivat äänekkäästi. Luulivat varmaan saavansa ruokaa.

Eläintarhassa oli myös pohjoismaisia eläimiä: susia, karhuja ilveksiä.

Kaikkein parasta oli kuitenkin perhostalo. Siellä sai olla samassa huoneessa vapaana lentelevien jättimäisten perhosten kanssa. Perhosten siivet olivat päältäpäin kirkkaan vihreitä tai punaisia. Nurjalta puolelta ne olivat aivan ruskeaharmaita ja jotkut niistä muistuttivat muodoltaan kuivunutta lehteä. Hyvä keino naamioitua vihollisilta! Olisin voinut olla perhosten kanssa tuntikausia. Yksi perhonen laskeutui laukulleni ja lepäsi siinä hetken. Perhosille oli tehty perhosbaari, jossa ne ruokailivat. Baarissa oli ylikypsiä banaaneja ja pienissä kupeissa sokerivettä.

Toin Roomasta mukanani paljon värikkäitä linnunsulkia ja jättimäisiä käpyjä. Toin myös tammenterhoja ja kastanjoita. Yritän kasvattaa niistä mökille puita. Poimin myös muita erikoisia siemeniä puista mutta en tunnistanut niitä, ne olivat niin erikoisia. Pidän ne matkamuistona.

Rusakkoemon imetyshetki

Kun illan pimeys laskeutuu, alkaa pihallamme näkyä pientä liikettä. Pihalla olevan pöydän alle kerääntyy kolme ruskeaa karvapalleroa. Ne ovat pieniä rusakon poikasia. Ne ovat aivan ruskeita ja niillä on pienet, pystyt korvat. Osa makaa hiekassa mahallaan ja osa istuu tarkkaavaisena. Ne antavat lähestyä itseään tosi lähelle ja joku uskaltautuu loikkimaan jopa ihan jalkojen viereen. Niihin ei kuitenkaan saa koskea.

Pihan laidalla puiden alla näkyy hahmo. Se on niiden emo. Emo imettää poikasiaan vain kerran päivässä ja sitä varten poikaset ovat kukin tulleet esille omasta piilostaan ja kerääntyneet yhteen. Kun emo on imettänyt poikasensa, palaa niistä jokainen takaisin omaan piiloonsa. Emo imettää poikasiaan vain kahden viikon ajan. Kun se on synnyttänyt, se piilottaa jokaisen poikasen eri paikkaan. Rusakon poikaset eivät siis ole hylättyjä, vaikka sellaisen tapaisikin yksinään jossain heinikossa. Rusakko voi saada jopa neljä poikuetta helmi- syyskuun aikana, joten tämä on varmasti sen vuoden viimeisin poikue.

Luukokoelma

Ihan mieluisin luontoharrastukseni on luiden kerääminen. Minulla on varmasti satoja erilaisia luita: monenlaisia pinten nisäkkäiden ja lintujen pääkalloja, kynsiä, hampaita,  lonkkaluita, jalkaluita, selkärankoja, kylkiluita, leukaluita... Kaikista luista en tiedä, mistä eläimestä ne ovat, sillä olen vain törmännyt sattumalta maassa olevaan irralliseen pieneen luuhun. Mutta useat luut olen kerännyt ja puhdistanut suoraan maatuvasta kuolleesta eläimestä ja niistä tiedän, minkä eläimen luut ovat kyseessä.

Tämän kesän parhaimmat löydöt ovat iso pääkallo, josta en tiedä, minkä eläimen se on (kuva oikealla). Lisäksi löysin siilin monta osaa. Hienoin osa on leukaluu, siitä kuva alla. Leukaluun osat yhdistyvät hienosti edestä yhteen ohuella, joustavalla säikeellä. Siili on rauhoitettu eläin ja siksi minun pitää anoa viranomaisilta lupaa pitää hallussa sen luita. Lupa maksaa 35 euroa. Toivon että saan luvan! Keväällä löysin myös pienen myyrän jäänteet. Siitäkin kuva alla oikealla. Myyrän luiden lisäksi laatikossa on vasemmalla puolella pari linnun pääkalloa. Sen myyrän luiden puhdistaminen oli melkein yhtä vaikeaa kuin pikkulinnun luiden puhdistaminen. Luut olivat niin pienet ja hauraat. Minulla on apuna suurennuslasi ja pieni sivellin, jolla pyyhin luita puhtaammiksi. Sormin nypin pois kaiken muun isomman ylimääräisen.

Hyviä luiden löytypaikkoja on kotimme lähellä useita. Talomme viereisellä kalliolla asuu haukkoja ja pöllöjä. Pöllön oksennuspalloista sitä vasta löytääkin pieniä nisäkkäisen luita! Myös koirani on hyvä apu raatojen löytämisessä, kun sillä on niin tarkka nenä. Myös ystäväni osaavat soittaa minut aina paikalle, jos jostain pensaasta löytyy vaikkapa kuollut jänis. Enää äiti ei kyllä anna tuoda jäniksiä tai rusakoita kotiin. Minulla meinaan unohtui kerran jänis muovipussissa eteisen lipaston alle piiloon moneksi kuukaudeksi ja parvekkella kukkaruukun takana oli kaksi linnunraatoa koko kesän. Äiti löysi ne lopulta ja heitti roskiin kun ne oli niin haisevia. Silloin meillä ei vielä ollut koiraa. Nythän se varmasti söisi kaikki luut ja raadot jotka vahingossa jäisi lattialle. Sovimme, että annan raatojen maatua rauhassa luonnossa ja käyn ottamassa pari luuta kokelmiini vasta siinä vaiheessa kun maatuminen on riittävän pitkällä. On todella mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti vaikkapa lintu tai rusakko maatuu. Ei mene kuin muutama viikko, kun sen luut jo näkyvät ja kaikki liha ja nahka on poissa. Kerran Tiedekeskus Heurekassa olin leikkimässä arkeologia ja kaivoin hiekasta esiin ihan oikean luun! Se kuitenkin haisi ihan kanalle. Joku oli varmasti haudannut eväänsä sinne hiekkalaatikkoon, sillä siellä olisi pitänyt olla vain isoja dinosauruksen leikkiluita. Otin silti sen luun kokoelmaani.

Minulla on haaveena saada iso lasivitriini, johon saisin näytteille kaikki keräämäni luut. Nyt säilytän niitä erilaisissa pienissä rasioissa ja laatikoissa koulupöytäni kaapissa. Sieltä niitä on hankala ihailla. Jos ne olisivat seinällä lasihyllyssä, voisin katsella niitä vaikka koko ajan!

Porvoon päärynät ja käärmeet

Olin pari viikkoa sitten käymässä Porvoossa mummin miesystävän mökillä. Mökin pihalla kasvaa jänniä puita ja pensaita. Siellä on ainakin luumupuita, omenapuita,tyrnimarjapensas, pähkinäpensas ja päärynäpuu. Päärynäpuussa oli pienen pieniä päärynöitä ja pähkinäpensaasta löysin pari raakaa pähkinää. Olisi tosi hienoa omistaa oma päärynäpuu. Meidän omalla mökillä meillä on ollut pensasmustikoita jo monta vuotta. Tänä vuonna yksi pensaista teki kolme mustikkaa. Ne eivät oikein taida viihtyä meidän mökillä, kun sato on niin pieni.

Porvoossa kävimme myös mökin läheisellä uimarannalla. Olin juuri laiturilla aikeissa mennä uimaan mummin seuraksi kun mummi alkoi kiljua lujaa vedessä. Näin kuinka iso musta käärme melkein hyppäsi ilmaan säikähdyksestä aivan mummin nenän edessä. Käärmeellä oli keltainen niska, joten se oli vaaraton rantakäärme. Se yritti uida rantaan mutta pelästyi siellä olevia ihmisiä ja vaihtoi suuntaa. Se pakeni veneiden alle mutta ehdimme saada siitä pari kuvaa. Mummi kertoi törmänneensä käärmeeseen aikaisemminkin siellä rannalla. Kerran se käärme oli ollut kivellä syömässä kalaa! En halunnut mennä enää uimaan. Jännitti, jos käärme törmää seuraavaksi minuun.

 Kuivalla maalla minua ei käärmeet haittaa. Olen tutkinut monta kertaa mökillä kyykäärmeitä. Niitä joskus tosi harvoin tulee mökin pihalle tai läheiselle tielle. Tämä kesänä näin tosi rauhallisen kyyn, joka ei lähtenyt karkuun vaikka pitkään tutkin sitä. Kyy oli aivan ruskea ja sen selän kuvio oli erikoinen, ei selkeä sahalaita vaan enemmän  kuin pitkä suora viiva, jossa pienempiä poikkiviivoja. Ja sen hännän pää oli keltainen. En siksi aluksi tunnistanut että se oli kyy ja ukkikin ihmetteli, mikä käärme se on. Mutta kyllä se kyy oli. Tunnistin yhden netissä olleista ruskean naaraskyyn kuvista samanlaiseksi.

Porkkalanniemi ja Pampskatan

Kävin perheeni kanssa viime viikolla luontoretkellä Kirkkonummella Porkkalanniemessä. Halusin tähyillä lintuja sen kuuluisimmalta paikalta, Pampskatanilta. Olin lukenut paikasta Luonto-lehdestä ja kuvien perusteella se oli todella ihana paikka, jossa näkee paljon eläimiä ja lintuja.

Porkkalanniemeen löysimme ihan helposti mutta luontopolun löytäminen ei ollutkaan helppoa. Äiti oli kyllä löytänyt netistä alueen luontokartan mutta silti jouduimme pariin kertaan ajamaan eteenpäin ja etsimään polun alkua uudelleen. Lopulta löysimme polun ja opasteviitat. Sen jälkeen oli ihan helppoa löytää Pampskatanille, sillä polut olivat selkeitä ja niemi oli sen verran kapea, ettei siellä voinut eksyä, vaikka matka olikin toista kilometriä pitkä. Kaikille vinkiksi, että luontopolku alkaa metsänvartijan mökin nurkilta. Siinä on ihan pieni parkkipaikkakin vieressä. Luontopolun varrella on myös paljon ulkohuusseja, joten vessaankin pääsee.

Porkkalanniemen luonto oli aivan ihanan kaunis ja monimuotoinen. Näimme kallioita, sammalia, muinaishautoja, suota, kuivia käkkyrämäntyjä, merta, erilaisia kauniita kasveja... Koko ajan maisema muuttui ja nähtävää oli vaikka mitä! Kuvasimme paljon maisemia ja kasveja. Mutta eläimiä emme nähneet. Meressä ui hanhia mutta kauriista tai muista metsäneläimistä emme nähneet muuta kuin peuran jäljet mudassa ja jäniksen papanoita. Kallioiden siimeksestä paljastui grillikatoksia ja aika paljon aurinkoa ottavia ihmisiä. Se oli hassua, sillä matkan varrella emme olleet törmänneet kehenkään. Varmasti se ihmispaljous oli säikyttänyt eläimet kauemmas. Ensi reissulle pitää valita jokin muu ajankohta kuin aurinkoinen heinäkuun päivä. Mutta en minä sentään ihan turhaan ottanut kiikareita mukaan. Meillä oli hauskaa istua rantakallioilla eväitä syömässä ja kiikaroida samalla vastarannalla olevaa miestä, joka kuntoili ison kivenlohkareen kanssa.

Siilejä mökillä

Olen tänä kesänä nähnyt mökillä siilin jo kaksi kertaa. Koskaan aikaisempina vuosina siellä ei ole nähty siilejä, joten ne ovat uusia asukkaita siellä. Pari viikkoa sitten mummi näki siilin lyllertävän pellolla illalla. Menin äkkiä katsomaan sitä. Silitin sitä varovasti, eikä se nostanut piikkejään pystyyn. Luulin että siilin piikit ovat niin terävät, että niistä saa haavan sormeen mutta ei ne ollutkaan.

Viime viikonloppuna olin taas mökillä. Olin menossa ulkohuussiin kun polun vieressä alkoi heinät heilua ja sieltä tuli esiin ihan pieni siili! En ole koskaan nähnyt, että siili juoksee niin kovaa! Se oli niin vikkelä, että en varmaan olisi saanut sitä kiinni, jos se olisi jatkanut juoksuaan. Minun onnekseni se kuitenkin pysähtyi ja sain tarkkailla sitä kun se nuuski maata pienen kuusen juurella. Siilillä on muuten tosi pitkä nenä. Pikkusiskoni olisi halunnut antaa sille maitoa, mutta sitä ei siileille saa antaa, sillä tavallinen maito ei sovi siilien ruoansulatukselle. Äitini serkulla on hevostalli ihan meidän mökin lähellä. Siellä siilit kuulemma käyvät syömässä tallikissojen ruoat niiden kupeista. Ja sitten ne kakkaavat toiseen kuppiin. Siistejä siilejä!

Luontokeskus Haltia

Olin tänään perheeni kanssa käymässä Nuuksiossa uudessa luontokeskus Haltiassa. Käymme Nuuksion Haukkalammella monta kertaa vuodessa luontoretkellä nyt oli jännää mennä luontoretkelle sisätiloihin.

Haltia oli iso, ruskea puinen rakennus, joka kuulemma muistuttaa muodoltaan hautovaa sotkaa. Linnun kaulaa edustaa korkea torni, joka tarinan mukaan kannattelee taivasta. Yritin kiivetä torniin mutta siinä oli läpinäkyvät rautaverkkoiset kierreportaat ja minua alkoi huimata niin, etten pystynyt menemään ylös saakka. Äiti ja siskot kiipesivät ylös saakka ja kertoivat, että siellä huipulla olevalla näköalatasanteella oli ihan oikea pääskysen pesä!

Luontokeskuksen sisällä tuoksui puulta. Eikä ihme, sillä rakennuksessa oli seinät sisältäkin puuta. Luontokeskus oli aika pieni mutta hieno. Tykkäsin varsinkin täytetyistä eläimistä. Tunnistin urpiaisen, lumikon, ketun, oravan ja riekon. Opin, että riekon latinankielinen nimi on Lagopus lagopus. Lagopus tarkoittaa kuulemma lumikenkäistä jänistä. Hassua, että naalin latinankielinen nimi onkin sitten Vulpes lagopus!

Luontokeskuksessa oli myös tunneli, jota pitkin ryömimällä päätyi karhun pesään. Kun ryömin sitä pimeää tunnelia pitkin alamäkeen ja päädyin suoraan oikean karhun viereen, pelästyin kovasti. Mutta se oli jännää.

Olin myös linnunpöntössä. Siellä sai katsoa kuvaruutua, joka oli ollut linnunpöntön sisäpuolella ja kuvasi pöntön suuaukkoa. Sieltä minua kävi kurkkimassa sinitiainen ja orava. Oli hassu tunne katsella maailmaa pöntön sisäpuolelta.

Luontokeskuksessa oli myös taidetta. Tykkäsin teoksesta, jossa valkoiset talvipukuiset jänikset olivat piirissä pitäen toisiaan tassuista kiinni. Niiden yläpuolella liiteli uhkaavasti kotka. Ehkä parasta oli kuitenkin luontokeskuksen kauppa. Siellä myytiin mm. suloisia pikku pehmolelusaukkoja (Lutra lutra). Saukko on yksi lempieläimistäni ja toivon, että äiti osti saukon minulle salaa lahjaksi. Huomaat varmaan, että olen opetellut eläinten latinankielisiä nimiä. Osaan niitä jo yksitoista. Hassuin on meriharakka eli Haematopus ostralegus. Alkaa naurattaa aina kun sanon sen :)

Mukavaa, että Espooseenkin tuli oma luontokeskus. Kävin kesäkuussa Kalajoella meriluontokeskuksessa. Siellä opin paljon kaloista ja Kalajoen alueen erikoisesta luonnosta. Haltiassa puolestaan esiteltiin ihan koko Suomen luontoa eri vuodenaikoina.

Ai niin. Sain viikonloppuna viestin Korkeasaaresta. Asia koski niitä yhdeksää sorsanpoikasta, jotka veimme sinne toukokuussa. Niistä kolme oli kuulemma menehtynyt vielä samana päivänä kun ne olivat sinne saapuneet. Tosi surullista... Loput kuusi olivat kuitenkin selvinneet. Niistä oli kasvanut pulskia, terveitä sorsanpoikia ja ne oli vapautettu perjantaina luontoon. Toivon, että ne selviytyvät hyvin omillaan. Villieläinten hoitoa on mahdollista tukea rahalahjoituksella. Aion ehdottaa äidille, että ensi jouluna perheemme hyväntekeväisyyskohde olisi villieläimet. Yleensä olemme ostaneet toisenlaisia lahjoja afrikkaan, niin kuin kanoja ja tarvikkeita puutarhan perustamista varten tai sitten olemme koonneet tarvikepaketteja itäeuroopan orvoille lapsille. Nyt voisimme mielestäni auttaa Suomen apua tarvitsevia eläimiä.

Pussitiainen

Toukokuussa olin Helsingissä vanhankaupunginlahdella. Olin kuullut, että siellä pesii Suomessa hyvin harvinainen pussitiainen. Kävelin luontopolkua pitkin ja sitten näin sen! Aika matalalla, koivun oksan ohuessa kärjessä, roikkui ihan riippukeinulta näyttävä pieni pesä! Se oli vielä kesken. Toinen lintu kökötti sisällä pesässä ja toinen lenteli pesälle ja sieltä pois ja rakensi sitä edelleen.

Jäin miettimään, miltä pesä mahtaisi näyttää valmiina ja löysin Rauno Sundströmin kuvaaman videon kyseisestä pesästä.
http://www.youtube.com/watch?v=I4D3yIIE5Fk  Ihana pesä!

On erittäin harvinaista päästä näkemään pussitiaisen pesä. Olen iloinen että sain nähdä sen. Kumpa ne uskaltautuisivat ensi vuonnakin pesimään tuonne tutulle paikalle.

Kuulin muuten, että ennen vanhaan pussitiaisen pesiä oltaisiin käytetty vauvojen töppösinä. Mutta ne tosiaan näyttävätkin ihan siltä! Pehmoisia, pyöreitä pikku töppösiä!

Lumikko

Viime syksynä kun katselin huoneeni ikkunasta ulos, näin jotain kummaa parkkipaikalla. Jokin valkoinen otus vilisti siellä autojen välissä. Lähdin äkkiä pihalle katsomaan tarkemmin, mikä se on!

Sain jäljitettyä sen helposti ja lähdin seuraamaan sitä. Se kipitti läheisen talon luokse ja pysähtyi sinne seinän viereen. Se antoi minun tulla aivan lähelle. Se oli valkoinen ja yhtä pieni kuin hamsterini. Se oli kokonaan valkoinen, joten sen oli oltava lumikko talvipuvussaan. Kärpällä olisi ollut musta hännänpää ja se olisi ollut isompi. Siinä se ihmetteli minua ja otin siitä kuvan kännykällä. Sitten se pujahti talon rakenteissa olevaan rakoseen. Kuulin myöhemmin, että lumikon näkeminen on tosi harvinaista. Hassua ajatella, että sellainen asuu täällä kaupungissa kerrostalojen keskellä.

Lepakoista vielä. Olen nyt kolmena iltana käynyt katsomassa tuolla takapihan parkkipaikan laidalla lepakoita. Lepakoita onkin kaksi! Toinen on hiukan isompi kuin toinen ja ne lentävät peräkkäin. Olen miettinyt, ovatko ne emo ja poikanen vai pariskunta. Heti kun hämärä laskeutuu, ne lähtevät liikkelle ja aloittavat hyönteisten saalistamisen. Niiden lentoa on niin hienoa seurata! Haluaisin löytää lepakoiden pesäpaikan joku päivä. Aion tutkia lepakoiden lentelypaikan vieressä olevan kallioalueen tarkasti, sillä ne voivat asua siellä kallion tai puun kolossa. Äiti on sitä mieltä, että pesää ei voi löytää, mutta olen jo löytänyt pari lepakoille sopivaa pesäkoloa ja aion tutkia niitä myöhemmin tarkemmin taskulampun kanssa.

Lepakko!!!

Juuri äsken sain seurata pitkään, kun lepakko saalisti hyönteisiä yöllisellä retkellään!!! Se lensi äänettömästi siipiään lepattaen ympyrän muotoista kehää parkkipaikan yllä. Välillä se teki äkkikäännöksiä ja syöksyjä. Se lensi useaan kertaan aivan pääni yläpuolelta. Seurasin sen lentoa yli 15 minuuttia ja sain siitä otettua videokuvaakin. Se ei vain ole kovin hyvänlaatuinen. Luonnossa erotin jopa lepakon siipien kaarien tarkat muodot, videolla sitä ei erota yhtä hyvin, joten en taida julkaista sitä. Lopulta lepakko sai vatsansa täyteen ja lensi puiden siimekseen. Lepakko oli aika suuri, kyseessä oli luultavasti pohjanlepakko.

Olin vuosi sitten erityisellä yöllisellä lepakkoretkellä. Siellä oli asiantuntijat kertomassa lepakoista ja niiden elämästä. Mukana oli lepakkodetektorit, joiden avulla kuuntelimme lepakoiden ääntelyä. Detektori muuttaa lepakoiden äänet sellaiselle taajuudelle, että ihmisen korva pystyy erottamaan ne. Eri lepakoiden äänet olivat erilaisia. Tuon retken aikana näimme vain yhden lepakon vilaukselta, vaikka olimme liikkeellä tosi myöhään ja alueella tiedettiin asuvan runsaasti lepakoita.

Meidän mökillä asuu myös lepakoita. Olen nähnyt niiden lentoa joskus illalla verannan yllä. Yritin selvittää, missä ne asuvat. Kerran näin jonkin kiipeävän seinää pitkin ylös ja luulin lepakon kiipeävän pesäänsä, mutta se olikin hiiri.

Olen käynyt myös Luonnontieteellisessä museossa katsomassa siellä ollutta erityistä lepakkonäyttelyä. Siellä sai nauhalta kuunnella eri lepakoiden ääniä ja siellä esiteltiin useita ympäri maailmaa asuvia lepakkolajeja. Erilaisia lepakkolajeja on olemassa yli tuhat. Suomessa niitä asuu vakituisesti vain viisi: pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Siellä museon näyttelyssä sai muuten taitella lepakko-origamin. Tein niitä monta!

Kanahaukka

Viime talvena pihamme laidalta löytyi iso, kuollut lintu. Luulin sitä aluksi kotkaksi mutta se olikin nuori kanahaukka. Nuoret kanahaukat ovat hyvin eri näköisiä kuin vanhat kanahaukat. Lintu oli niin hieno, että vein sen kotiin ja laitoin parvekkeelle, jotta se pysyisi jäässä. Olen aina toivonut täytettyä lintua tai eläintä. Olen säästänyt kaikki synttärilahjaksi saamani rahat ja ajattelin käyttää säästöni linnun täyttämiseen.

Etsin tietoa kanahaukasta. Se on rauhoitettu, niin kuin suuri osa linnuista on. Rauhoitettuja eläimiä ja lintuja ei saa täyttää eikä säilyttää itsellään ilman viranomaisen myöntämää lupaa. Yksityisille henkilöille lupaa ei yleensä anneta, joten äiti ei suostunut edes yrittämään luvan hakemista. Se harmitti minua tosi paljon!!!

Sen sijaan äiti oli yhteydessä Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Museo yleensä ottaa vastaan kuolleena löydettyjä rauhoitettuja lintuja ja muita eläimiä. Museosta vastattiin, että heillä on nuoria kanahaukkoja jo niin paljon, ettei heille välttämättä tarvitsisi tätä lintua lähettää. Olisimme kuitenkin saaneet sen halutessamme sinne lähettää. Ohjeeksi annettiin pakastaa lintu kunnolla, kääriä sanomalehteen ja muoviin ja postittaa museoon. Meidän oli tarkoitus tehdä niin, mutta sitten äiti tuli kipeäksi, pakkanen lauhtui ja lämpötila nousi plussan puolelle ja epäilimme, ettei lintu enää olisi niin hyvässä kunnossa, että sen voisi lähettää museoon. Omaan pakastimeemme se ei mahtunut. Niinpä pidin kanahaukkaa parvekkeella kevään alkuun saakka. Sitten hautasin sen maahan.

Minua mietitytti, miksi kanahaukka oli kuollut. Museosta kerrottiin, että nuoria kanahaukkoja menehtyy usein ankarina talvina. Ne heikentyvät kun eivät saa kunnolla ravintoa. Minä kun olin luullut, että se oli törmännyt puuhun. Lintu oli muutoin hyväkuntoisen näköinen mutta sen kaulassa näkyi hiukan verinen kohta. Tutkin tarkkaan, olisiko sitä ammuttu. Jos olisi näyttänyt siltä, että ihminen on tahallisesti vahingoittanut sitä, olisi asiasta pitänyt ilmoittaa poliisille, sillä kyseessä on rauhoitettu lintu. Myrkytystä epäillessä lintu olisi pitänyt lähettää elintarvikevirasto Eviraan tutkittavaksi. Rengastetusta linnusta olisi pitänyt lähettää renkaan tiedot Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistoon.

Muista, että käytät suojakäsineitä aina kun kosket kuolleeseen lintuun!!!

Lisää eläinten pelastusta: 9 sorsan poikasta

Reilu kuukausi sitten linnunpoikaset olivat jälleen pulassa. Oli toukokuun viimeinen viikko ja olin koulun jälkeen ulkoiluttamassa koiraa. Läheisen taloyhtiön pihaa ohittaessani ihmettelin kun koira alkoi vetää kohti pensaita ja sitten näin pensaan alta kurkistelevan sorsanpoikasia! Tiesin, että talon pihalla oli pensaassa sorsan pesä, sillä olin monta kertaa käynyt ruokkimassa pesässä hautovaa emoa. Se oli tosi kesy ja söi kädestäni. Sillä todellakin oli pesä keskellä kerrostaloyhtiön pihaa, aivan lasten leikkipaikan vieressä. Pihan lapset kertoivat minulle, että sorsaemo ja kaksi poikasista oltiin aikaisemmin löydetty kuolleina pesän luota. Nämä pensaikoissa kurkkivat poikaset olivat loput poikasjoukosta.

Orvot sorsanpoikaset lähtivät seuraamaan meitä. Ne varmaan luulivat pientä koiraani niiden uudeksi emoksi. Pelkäsimme, että poikaset jäävät auton alle. Yhdessä ystävieni kanssa haimme kenkälaatikon, johon saimme mahtumaan osan poikasista. Loput kannoimme kädessä kotiin.

Poikasia oli kaikkiaan yhdeksän ja ne vaikuttivat hyväkuntoisilta. Laitoimme ne kylpyammeeseen, jotta ne pysyisivät turvassa ja tarjosimme niille leipää. Ne eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita syömisestä. Kun äiti tuli kotiin, hän soitti heti Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitolaan. Puhelinpalvelu oli jo mennyt kiinni mutta onneksi siellä siitä huolimatta vastattiin! Korkeasaari lupasi ottaa sorsanpoikaset vastaan, mikäli pystyisimme tuomaan ne itse paikalle. Eläintenhoitaja luvattiin lähettää meitä vastaan portille laatikon kanssa.

Poikaset olivat todella vikkeliä ja yrittivät koko ajan kiivetä pois ammeesta ja nokkivat kaikkea. Varsinkin ne tykkäsivät nakertaa rannekoruani. Laitoimme poikaset koirankuljetusboxiin, niin että boxin verkko-ovi oli ylöspäin. Sieltä ne eivät päässeet räpiköimään pois. Automatkan aikana osa poikasista alkoi nukkua. Korkeasaaressa meitä oli eläintenhoitaja vastassa. Äiti täytti kaavakkeen, joka pitää aina täyttää kun toimittaa eläimen hoidettavaksi. Siihen piti kirjata tarkkaan kuka on löytänyt ja mitä, tarkka paikka ja aika ja tiedot eläimen kunnosta ja sille tarjotusta ruoasta ja avusta. Minulle tuli hyvä mieli, että sain nämä poikaset turvaan. Silti on samalla tosi paha mieli sen vuoksi, mitä emosorsalle ja niille kahdelle muulle poikaselle oli tapahtunut :(

Hassua on, että näillä linnunpoikatapauksilla on väliä tasan vuosi. Äiti päivittelee jo valmiiksi, että mitä ihmettä Lumi mahtaa raahata kotiin ensi vuonna. Hänelle on hiukan haastavaa, kun tuon pelastettavia eläimiä kotiin juuri toukokuun lopulla. Hänellä kun on töissä opettajana silloin meneillään vuoden kiireisimmät päivät. Mutta ei mahda mitään. Eläimiä pitää aina auttaa!

Eläinten pelastusta: varpusen poikanen

Olin jo ihan pienestä tytöstä alkaen toivonut löytäväni linnunpoikasen, jota hoitaa. Kaikki löytämäni linnut olivat kuitenkin aina kuolleita. Vuosi sitten toukokuun viimeisellä viikolla tilanne muuttui. Ystäväni olivat löytäneet pesästä pudonneen linnunpoikasen ja toivat sen minulle hoidettavaksi. Poikanen oli hyvin pieni, sen sulat eivät olleet vielä auenneet ja se vaikutti elottomalta. Juotin sille vettä pipetillä nokan raosta ja se alkoi virkistyä.

Äitini soitti eläinsuojeluvalvoja Sari Valtaselle, jonka avulla tunnistimme linnunpoikasen tiaiseksi tai varpuseksi. Sari antoi ruokintaohjeet ja sovimme tuovamme linnun hänen villieläinhoitolaansa heti seuraavana viikonloppuna. Arkena emme olisi ennättäneet, sillä eläinhoitolaan oli meiltä yli 100km matka. Ruokimme varpusta kaurapuurolla ja pienillä hyönteisillä parhaamme mukaan puolen tunnin välein, niin kuin emokin sitä olisi ruokkinut. Päivällä tuli tosin pidempi tauko, kun kävin koulussa, mutta silti varpunen onneksi pärjäsi. Annoimme sille ruoan pinsettien avulla. Poikanen oli niin virkeä, että hotki kaiken helposti eikä ruokkiminen ollut lainkaan vaikeaa. Heti syötyään se kakkasi ja sen pesä piti siivota. Se sirkutti tauotta ja räpisteli siipiään laatikkopesässään. Vain yön ajaksi se hiljeni, mutta herätti minut taas heti kun aurinko nousi. Se oli aika raskasta.

Poikanen oli meillä hoidettavana yhteensä neljä päivää. Sinä aikana sen sulat alkoivat pikku hiljaa aueta kärjistä alkaen. Viikonloppuna pakkasimme linnun autoon ja ajoimme Orimattilaan Sarin villieläinhoitolaan. Sari sanoi, että oli ihme, että olimme saaneet poikasen pysymään hengissä. Yleensä poikaset menehtyvät. Sari kertoi myös, että poikanen on varpunen ja että se oli niin pieni, ettei olisi pärjännyt omillaan. Meidän antamamme ruoka oli saanut sen pysymään hengissä mutta kehittyäkseen normaaliksi varpuseksi se tarvitsi erityisravintoa, jota Sari eläinhoitolassaan pystyy tarjoamaan. Sarilla oli hoidettavanaan toinenkin varpusen poikanen ja minun hoidokkini pääsi sen seuraksi. Sarin villieläinhoitolassa oli hoidettavana muitakin loukkaantuneita tai vailla emoa olevia lintuja ja nisäkkäitä. Isona haluan myöskin muuttaa omakotitaloon maaseudulle ja perustaa sen yhteyteen villieläinhoitolan. Äiti on luvannut auttaa häkkien rakentamisessa.



HUOM!
Linnunpoikasten kanssa pitää olla tosi tarkkana. Aina ne eivät tarvitse apua, joten on tärkeää tunnistaa, milloin ja miten linnunpoikasta autetaan. Tässä Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ohjeet:

Kun löydät linnunpoikasen

Kun löydät linnunpoikasen, se on harvoin orpo tai vailla ihmisen hoitoa.

Jos poikanen on maassa, se on saattanut pudota pesästä ja se tarvitsee vain nostaa takaisin pesään.

Jos pesää ei näy lähellä, seuraa kauempaa, käykö emo syöttämässä poikasta.

Monien lintulajien poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä, mutta emo jatkaa maahan pudonneen poikasen ruokkimista.

Jos poikanen on joutunut liian lähelle vaarallista paikkaa, sen voi nostaa turvaan. Emo kyllä löytää poikasen lähimaastosta.

Vain jos poikanen on loukkaantunut, värjöttelevä tai tuntuu kylmältä koskettaessa, se tarvitsee ihmisen apua.

Ennen kuin otat poikasta talteen, ota yhteyttä asiantuntijaan. Hän osaa arvioida linnun voinnin ja mahdollisen avuntarpeen. Poikkeuksena ovat tervapääskyt, jotka täytyy aina maasta löydettäessä toimittaa hoitoon.

Kaikki linnut, jotka ovat olleet kissan tai koiran käsittelyssä, tulee toimittaa asiantuntijan tarkistukseen, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.

lähde: http://www.sey.fi/sey_toimii/seyn_jasenyhdistykset/pk-esy/elainsuojelusta/luonnonvaraiset_elaimet/linnut