Kilpikonnien suojelu

Viime kesänä olin lomamatkalla Kreikan Zakynthoksella, missä pesii erittäin uhanalaisia caretta caretta -merikilpikonnia. Suomeksi niitä sanotaan valekarettikilpikonniksi mutta mikä tykkään sanoa niitä caretta caretta -konniksi, koska niin Kreikassakin sanottiin. Näin caretta carettoja itsekin vedessä uimassa yhdellä veneretkellä. Ne olivat valtavia! Kilpi oli ainakin metrin mittainen. Aikuinen konna voikin painaa jopa 100 kg. Caretta caretat pesivät yhdellä suositulla uimarannalla ja se ranta suljettiin aina yöksi, jotta kilpikonnat saivat mennä rauhassa kaivamaan pesiä. Turisteja neuvottiin, ettei rannalle saa mennä iltaisin tai öisin ollenkaan, eikä osoitella sinne taskulampulla. Muuten kuoriutuneet poikaset alkavat seurata taskulampun valoa, eivätkä löydä mereen, missä ne ovat turvassa saalistajilta.

Kilpikonnien suojeluun voi osallistua adoptoimalla poikasen, aikuisen tai jopa kokonaisen pesän! Minä adoptoin poikasen ja jonkin aikaa sitten sain kotiin postia: Liberty-niminen kilpparini oli syntynyt ja päässyt mereen asti :)

Kilpparini on syntynyt Kreetalla, Haniassa 31.7.2015. Pesän munista peräti 82 poikasta oli selviytynyt mereen. Yleensä kilpparin pesässä on joitakin satoja munia. Sain mukana kilpparini syntymätodistuksen, kilpparijulisteen, kilppari pehmolelun ja tarran sekä tietoa merikilpikonnien suojelusta.

Jos sinäkin haluat osallistua kilpikonnien suojeluun, voit adoptoida konnan tai lahjoittaa rahaa niiden suojeluun sivulla http://www.archelon.gr/eng/sponsoreaturtle.php?row=row9

Poikasen adoptoiminen maksaa 30€, aikuisen adoptoiminen 50€ ja pesän adoptoiminen 80€ ja jos lahjoitat 150€ saa sillä hoidettua kuukauden ajan yhtä sairasta konnaa kilppareiden pelastuskeskuksessa.

Oravanpoikasten puuhia

Meidän kodin vieressä asustaa puolikesy oravalauma. Alkuun niitä oli neljä poikasta, jotka kiipeilivät parissa männyssä mutta kun ihmiset alkoivat ruokkia niitä pähkinöillä, tuli niitä muualta lisää ja nyt oravia on yhdeksän. Ne kaikki ovat selvästi tämän kesän poikasia. Ne ovat hyväkuntoisia, tuuheahäntäisiä ja vilkkaita pikku veijareita. Kun niitä pydähtyy katsomaan, kiipeää yksi puussa, toinen kaivaa pähkinää maahan, kolmas kiipeilee katolla, neljäs hyppää puusta puuhun, viides loikkii maassa sinua kohti, kuudes jyrsii oksalla käpyä ja kun käännyt ympäri, tuijottaa sinua metrin päässä maassa seitsemäs jähmettyneenä paikoilleen ja kahdeksas kurkkii pääsi vieressä puun rungon takaa. Ja se yhdeksäs painelee kovaa vauhtia talon nurkan taakse kuin vieterieläin. 

Oravat ovat niin kesyjä, että päästävät ihan lähelle viereen katsomaan. Ne ovat uteliaita ja puuhakkaita ja pysyvät tällä pienellä parin puun alueella koko ajan. Ne ovat olleet siinä jo yli kaksi viikkoa. Toissailtana auringonlaskun aikaan niillä oli kova meno päällä. Aivan mahdoton säksätys ja rapina vain kuului. Kuvasimme niistä äidin kanssa videon. 

https://www.youtube.com/watch?v=lMKZzso93AA&feature=em-upload_owner



P.S: Korkeasaaresta on tullut viesti, että ne kolme oravanpoikasta, jotka aikaisemmin kesällä vein sinne, ovat voimistuneet ja kasvaneet ja ne on vapautettu luontoon. Kaikki siis selvisivät :)

Oravan poikaset pulassa!

Tämä kesä on ollut harvinaisen viileä. Vaikka on heinäkuu, ei helteistä ole ollut tietoakaan. Yksi päivä kuitenkin oli aurinkoinen ja suorastaan kuuma. Ja juuri tuona päivänä sattui niin, että kolme pientä oravanpoikasta jäivät kuumuuden armoille.

Tätini työpaikan pihalla oli kolme pientä oravan poikasta. Niiden emoa ei näkynyt missään ja ne makasivat ihan voimattomina auringossa. Tätini vei niille työkavereidensa kanssa kipossa mantelilastuja ja leipää ja yrittivät asettaa niille hiukan varjoisaa suojaa auringolta. Koko päivän poikaset makasivat maassa eikä niiden emoa näkynyt missään. Tätini oli poikasista huolissaan ja kysyi minulta apua niiden kanssa. Soitimme äidin kanssa Korkeasaaren villieläinsairaalaan ja kysyimme, pitäisikö ihmisen puuttua tilanteeseen. Korkeasaaressa sanottiin, että jos emoa ei ole näkynyt koko päivänä ja jos poikaset vaikuttavat heikoilta, pitäisi ne ehdottomasti ottaa ihmisen hoiviin. Ilmoitimme, että haemme poikaset ja tuomme ne Korkeasaareen vielä ennen sen sulkemisaikaa.

Olin juuri tuolloin serkkuni synttärijuhlissa ja meillä tuli kova kiire lähteä pelastamaan oravia, ennen kuin Korkeasaari menisi kiinni. Saimme juhlapaikalta mukaamme tyhjän kenkälaatikon ja lähdimme ajamaan tuhatta ja sataa kohti tätini työpaikkaa. Siellä meitä odotti kolme oravanpoikasta, jotka söivät leipää ja mantelilastuja. Illan tullen ne olivat jo vähän piristyneet mutta edelleen niiden vuonnista olimme huolissamme. Poikaset olivat niin kesyjä, etteivät pelänneet ihmistä. Ohikulkijat olivat kuulemma nostelleet niitä syliinsä eivätkä poikaset olleet pistäneet vastaan. Äiti laittoi kenkälaatikon maahan ja ohjasi poikaset sen sisälle. Emme uskaltaneet koskea poikasiin, sillä oravat voivat purra todella lujaa. Laitoimme kannen varovasti kiinni ja lähdimme ajamaan Korkeasaareen.

Matkan aikana pidimme kenkälaatikon kantta raollaan. Kertaakaan poikaset eivät pyrkineet raosta pois, eivätkä muutenkaan äännelleet tai rapistelleet. Kun saavuimme perille, ne kaikki kolme olivat nukahtaneet yhteen kasaan laatikon kulmaan. 

Korkeasaaressa jätimme poikaset lipunmyyntikojulle, josta eläintenhoitaja tulisi ne hakemaan. Äiti täytti myös lomakkeen, joka kuuluu täyttää aina kun tuo hoivaa tarvitsevan eläimen Korkeasaareen.

Myöhemmin saamme tietää, miten poikasten kävi. Monesti eläimellä voi olla vakava nestehukka joka on kohtalokas. Luonnon eläimet näyttävät yleensä viimeiseen saakka terveitä vaikka olisivat jo kuoleman kielissä. Toivottavasti nämä oravat selviävät.

Korkeasaaren sivuilla on tietopaketteja yleisimmistä eläimistä, jotka voivat tarvita ihmisen apua. 

Sivulla on kerrottu, milloin oravanpoikanen tarvitsee ihmisen apua ja siellä on myös poikasen ruokintaohjeet. Löydät ohjeet täältä:

https://drive.google.com/folderview?id=0Byt7sDgobigUVmVSeTNRYVNjY3c&usp=sharing

Korkeasaaren villieläinsairaala: (09) 310 37887

http://www.korkeasaari.fi/suojelutyo/villielainsairaala/

Kesäisiä lintuja ja kettu

Kävin Helsingin Gardeniassa viime viikolla. Tykkäsin paikasta tosi paljon. Siellä on trooppinen kasvihuone, jossa kasvaa erilaisia sademetsän kasveja ja katosta sataa pienesti vettä. Isossa altaassa polskuttelee valtavia Koikarppeja ja musta haimonni ja niiden kanssa elelevät kilpikonnat Keijo ja Kaarina. Kasvihuoneen pihalla on ihana puutarha ja sinne on vapaa pääsy. Puutarhassa kukki juuri parhaillaan valtava määrä pioneja. Kiinalaistyylinen kivipuro oli myös mielenkiintoinen. Pihalla oli myös tällainen linnunpönttöjuttu. Siinä oli esimerkkejä erilaisille linnuille sopivista pöntöistä. Vasemmalla ylhäällä on iso koivusta tehty telkän pönttö. Se oli kiva. Samoin tuossa edessäni oleva ruskea pitkä pönttö. Se on tehty puukiipijälle ja sen sivussa on pikkuruinen lovi sisäänkäyntinä. Hauskinta koko vierailussa oli, kun myyjä tarjosi maistiaiseksi durian-hedelmästä tehtyjä karkkeja. Durian on maailman pahan hajuisin hedelmä. Se karkki maistui aivan sipulille mutta söin sen silti. Suuhun jäi kamala maku koko päiväksi. 

Vierailen usein Espoossa sijaitsevassa luontotalossa, Villa Elfvikissä. Tämän kesäisellä reissulla törmäsin siellä elämäni ensimmäistä kertaa harmaahaikaraan! Harmaahaikara on Suomessa aika harvinainen ja olin tosi innoissani kun vihdoinkin sain nähdä sen! Haikara käveli pitkillä jaloillaan kaislikossaja napsi nokallaan syötävää vedestä. Lopulta se levitti siipensä ja lensi pois. 


Otin tämän kuvan kiikarin avulla. Äiti piti kiikaria paikoillaan ja minä tähtäsin kameralla sopivaan kohtaan.

Tällä viikolla Puuhamaassa oli useita sorsaemoja poikasineen. Tässä kuvassa on ihan pieniä poikasia. Ne uivat polkuvenealtaassa emonsa kanssa ja piipittivät kovasti. Houkuttelin niitä kaverini kanssa sivummalle, jotta pikkusiskoni sai tuotua veneensä laituriin. Poikasille maistui rinkelin murut. Yhdellä toisella sorsalla oli isot poikaset. Ne olivat niin kesyjä, että tulivat melkein syliin kun ruokin niitä. 

Lepakko on nisäkäs, eikä lintu mutta kerron niistäkin vähän. Olin kesaäkuussa matkalla Kreikassa Zakynthoksella ja siellä oli aivan valtavasti lepakoita. Tässä hämärässä kuvassa olen minä ja lepakko illalla. Lepakoita lenteli hotellimme takapihalla oliivipuulehdossa aivan koko ajan. Ne lepattelivat äänettömästi ja tekivät syöksyjä napsiessaan ilmasta hyönteisiä. Olin joka ilta ulkona katsomassa niiden lentämistä.

Tänä kesänä linnut ovat aika hyvin pärjäilleet itsekseen mutta yhtenä iltana oli räkättirastaan poikanen pulassa. Räkätti on rakentanut pesänsä takapihallemme männyn oksalle hyvin näkyvälle paikalle. Pesästä oli pudonnut kaksi hyvän kokoista poikasta maahan. Pari oli jäänyt vielä pesään. Löysin poikaset siten, että näin lokin lentelevän paikalla ja emoräkätin räksyttämässä sitä tiehensä. Toinen räkätinpoikasista oli jo kuollut lokin hyökkäyksessä, siinä näkyi jälkiä nokan iskuista. Toinen poikasista oli hengissä ja siinä näkyi lokin nokan kopsautuksia päässä (höyheniä oli irti ja pää punoitti ikävästi, kuten kuvasta näkyy). 

Pidin koko loppuillan paikalla vahtia ja häädin ahdistelevan lokin pois. Kun aurinko laski, lähti lokki pois. Menin kauemmas ja emoräkätti tuli heti ruokkimaan poikasta. Aamulla poikanen oli kipittänyt piiloon mustikanvarpujen alle ja emo kävi sitä ruokkimassa siellä. Poikanen näyttää pärjäilevät nyt hyvin. Onneksi sille ei ehtinyt käydä pahasti lokin kynsissä. Lokeilla taitaa olla nyt nälkä, sillä olen nähnyt muuallakin kun räkätti häätää lokkia pois. Tiedoksi vielä muille, että räkätin poikaset lähtevät pesästä monesti tosi aikaisin. Ne eivät osaa lentää ja emo käy ruokkimassa niitä maassa. Poikanen piipittää "piip" ja sitten emo tulee sen luo. Tuon löytämäni poikasen olisin varmaan voinut vielä nostaa pesään mutta pesä oli liian korkealla. Höyheniä kuitenkin oli jo sen verran paljon auki, että päättelin sen pärjäävän maassakin emon hoidettavana. 

Lopuksi vielä kuva ketusta. Kettuja liikkuu täällä meillä päin aika paljon, vaikka olemmekin kaupungissa. Olen monta kertaa törmännyt repolaiseen ja nyt sain siitä kuvankin. Ketun kanssa tallentui Espoon Tiistilän pirunpeltokin! Vain Helsingin Jakomäessä olen nähnyt yhtä hienon ja ison pirunpellon. Kettu seisoi pirunpellon laidalla ja söi siellä jotain pitkään ja hartaasti. Aterioituaan se jolkutteli pois. Ja pirunpeltohan on vanhaa kivikkoista merenpohjaa, mutta ennen vanhaan ihmiset uskoivat että siellä asuu piru. Meilläkin luki tuossa pirunpellon laidalla aikaisemmin kyltissä jotain sellaista kuin: Älä kiviä pellosta kerää, tai piru piilossansa herää. 

Suomenojan lintualtaalla

Minulla oli muutama viikko sitten synttärit. Täytin 13 vuotta. Sain sukulaisilta lahjaksi rahaa, jolla pystyin ostamaan uuden polkupyörän. Nyt olen pyöräillyt melkein joka päivä läheiselle kosteikolle, joka on keväisin aivan täynnä lintuja. Lokkeja on sadoittain ja niiden kirkuna kuuluu aamun hiljaisina tunteina meille kotipihalle saakka. Lokkien lisäksi kosteikolla pesii ainakin yksi joutsenpariskunta, silkkiuikkuja, nokikanoja, heinäsorsia ja lukuisia muita lintulajeja.

Lampea kiertää hiekkatie, jonka varrella on kaksi lintutornia. Niistä on hyvä kiikaroida kaislikkoon. Näin keväisin nähtävää on paljon. Kun malttaa rauhassa tutkia ympärilleen, huomaa vaikka mitä. Kuten esimerkiksi tämän ruokopesässään hautovan nokikanan. Joillakin oli jo poikasetkin. Luulin ensin, että lintu hautoo munia, mutta sitten se nousi ylös ja lipui veteen. Pesässä ui yhdeksän pientä poikasta!

Joillakin muillakin linnuilla oli aikaiset poikaset. Ainakin telkällä. Löysin nimittäin kaislikosta yhden telkän poikasen. Se oli kuollut. Se tuntui yhä lämpimältä, joten sen kuolemasta ei ollut varmastikaan kulunut kauaa aikaa. Varmuuden vuoksi yritin elvyttää sitä mutta mikään ei auttanut. Hautasin pienen maahan. Tuo iso kuva ylhäällä on kuva poikasesta. Se oli niin suloinen. Löysin muitakin kuolleita lintuja ja hautasin ne kaikki. Missään linnuissa ei näkynyt ulkoisia vaurioita, joten ne olivat ilmeisesti kuolleet muuhun kuin hyökkäykseen tai loukkaantumiseen.



Yhden  yksinäisen sinisorsan poikasen löysin myös ja se oli elossa. Se oli niin pieni, että se oli varmasti joutunut vahingossa eroon emostaan. Laitoin poikasen pyöräni koriin ja ajoin kunnes löysin sinisorsaemon, jolla oli poikaset. Vapautin poikasen veteen ja se ui emolinnun luo. Emo tuli sitä vastaan vaakuttaen pari kertaa kovaan ääneen. Sitten poikanen liittyi muun lauman joukkoon. Muita sorsia lammella ei näkynyt, joten sen oli pakko olla sen emo.

Lintualtaalla asuu myös muita eläimiä. Olen nähnyt mm. rantakäärmeitä ja piisameita. Tämä piisami puuhaili pitkään rantakaislikossa. Kuvasin sitä kaikessa rauhassa eikä se pelännyt minua. Kun muut luontokuvaajat saapuivat paikalle, sukelsi piisami pakoon. Piisami muistuttaa hiukan majavaa, mutta sen häntä ei ole litteä. Jotkut kutsuvat piisamia vesimyyräksi. 

Lintulampi on todella ihana paikka! Jos haluatte joskus käydä siellä, löytyvät paikkatiedot sivulta www.suomenoja.fi 

Sivustolla on myös tosi mielenkiintoinen havaintopäiväkirja, josta voi lukea lintujen uusimman kuulumiset. 

Tuntematon pieni lintu

Keväällä luonnosta voi löytää vaikka mitä yllätyksiä. Löysin pihalta aivan pikkuruisen linnun, joka oli jostain syystä hiljattain menehtynyt. Sillä oli ohut, pitkä nokka ja varpaissa poikkeuksellisen pitkät kynnet. Otin linnusta kuvia, jotta pystyisin etsimään siitä tarkemmin tietoa. Linnun hautasin maahan.

Linnun ulkomuodosta päättelin, että se on hyönteissyöjä. Pitkä, ohut nokka viittasi siihen. Mutta miksi sillä oli niin pitkät kynnet? Jos katsotte tarkkaan sen peukalon kynttä, se on todella pitkä. Lintu oli pienin lintu, mitä olen koskaan nähnyt. Kuvissa se on kämmenelläni ja minulla on pienet kädet. 

Minulla on kotona monta luontokirjaa ja viime jouluna sain lahjaksi hyvän lintukirjan. Katsoin, löytyisikö siitä löytämäni linnun kuvaa. Ja kyllä siitä löytyi. Ja samalla löytyi selitys pitkille kynsille. Lintu oli puukiipijä. Se kiipeää puuta pitkin pitkien kynsiensä avulla. Se aloittaa kiipeämisen puun rungon juurelta ja kiipeää ylemmäs puuta kierrellen. Samalla se etsii syötäväksi hämähäkkejä. Puukiipijä elää yleensä metsissä mutta saattaa tulla pihaan tiaisparven mukana. Osa puukiipijöistä muuttaa talveksi etelään, mutta osa viettää talvensa Suomessa tiaisten seurana. Pikku puukiipijä oli varmasti tullut metsästä tiaisten mukana. Talvella niitä menehtyy paljon. Harmi, että tämä kuoli juuri kun kevät oli tulossa. 

Tässä vielä pari keväistä luontokuvaa.

Viime viikonloppuna olin mökillä. Kävimme retkellä läheisellä koskella. Näin keväisin se kuohuu kovaa, sillä lumesta sulavaa vettä virtaa siinä runsaasti. Vielä koskea ympäröivä luonto oli aivan ruskeaa mutta muutamassa viikossa valkovuokot valtaavat alueen. Silloin menen sinne uudelleen. 

Retkellä eteeni lennähti pieni perhonen. Luulin sitä ensin lehdeksi ja sitten kuolleeksi, mutta se olikin juuri talvihorroksestaan herännyt perhonen, joka oli ihan kohmeessa. Auringosta huolimatta oli aika kylmä, vain pari astetta lämmintä. 

Ihanaa kun on kevät!

Revontulia, auringonpimennys ja KEVÄT!!!

Tämä viikko on ollut mahtava. Ensiksi näin elämäni ekaa kertaa revontulet! Toiseksi näin elämäni ekaa kertaa auringonpimennyksen!!! 

Viime sunnuntaina auringossa tapahtui suuri purkaus. Purkauksessa syntyneet hiukkaset tavoittivat Maan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Seisoimme kotimme viereisellä kalliolla kymmenen jälkeen illalla ja ihmettelimme yllämme leijuvaa ihmeellistä näkyä. Taivas oli pilvetön ja täynnä tähtiä. Taivasta halkoi suoraan päidemme yläpuolella valtava, utuinen, kuin tähden muotoinen räjähdys, jonka utuiset lonkerot halkoivat taivasta äärettömyyksiin saakka. Tämä utuinen näky oli niitä auringon hiukkasia. Yhtäkkiä utu alkoi kirkastua ja muutti väriään. Taivaalle ilmestyi kirkkaan vihreä valo, joka liikkui aaltoillen hetken aikaa ja sitten katosi. Meillä Espoossa revontulet näkyivät vihreänä mutta jotkut olivat nähneet ne punaisena, keltaisena ja vaikka minkä värisenä. Yritin napata niistä kuvan, mutta pimeässä se ei onnistunut. 

Eilen, kesken koulupäivän, sain nähdä auringonpimennyksen. Kuu peitti auringosta noin 80%. Seurasimme pimennystä erilaisin välinein, mm. hitsauskypärän lasin läpi. Paljain silmin pimennystä ei saa katsoa, sillä se vahingoittaa silmiä. Lisäksi aurinko on niin kirkas, että pimennyksen voi nähdä ainoastaan oikeanlaisilla suojavälineillä. Pimennys oli hieno. En huomannut, että maisema olisi mitenkään hämärtynyt pimennyksen aikana. Sen sijaan huomasin, että tuli kylmä. Harmi, etten koskaan saa nähdä täydellistä auringonpimennystä. Sellainen kun on tulossa vasta joskus 100 vuoden kuluttua. 

Mutta nyt on KEVÄT!!! Jo viime viikolla tehtiin ensimmäiset  havainnot leskenlehdistä, sinivuokoista ja krookuksista! Eikö olekin ihmeellistä? Myös muurahaiset ovat heränneet ja joku on nähnyt jopa perhosiakin! Tämä leskenlehti löytyi tänään pajunkissojen hakureissulla. 

Tänään oli aurinkoinen mutta kirpeä päivä. Pakkasta oli pari astetta ja tuuli kovaa. Aurinko silti lämmitti ihanasti. Tällainen oli maisema pajupusikoissa. 

Kuluneen talven parhaat palat

Pari vuotta sitten oli peräkkäin kaksi todella lumista ja kylmää talvea. Muistan, kuinka lunta satoi koko ajan niin paljon, että aura-autot olivat työssä joka päivä ja rekat kuskasivat aina vain kasvavia lumikasoja pois. Kulunut talvi ei ollut sellainen. Lunta ja pakkasta oli jonkin verran, aina satunnaisesti. Välissä oli sitten lämpimämpiä jaksoja. Tänä talvena täällä Etelä-Suomessa ei juurikaan päässyt nauttimaan pulkkamäestä, luistelusta tai hiihdosta. Tuntui, että oli aika lailla syksyinen tunnelma. Pimeys tuntui jatkuvan aina ja aina vain. Nyt on kuitenkin kevät, mutta sitä ennen...

Kuluneen talven parhaat palat kuvina: 

Tammikuussa olin iltapäiväkävelyllä kotimme läheisellä meren rannalla. Pikkusisko menee edellä ja minä perässä. On lopultakin alkanut pakastaa ja meri alkaa jäätyä. Näettekö taustalla olevan valkoisen kopin laiturin päässä? Se on avantouimareille. Kopista johtaa portaat mereen. Mummi käy täällä uimassa joka viikko. 

Aurinko laskee tosi nopeasti ja alkaa jo tulla pimeää. Kello ei ole edes neljää vielä. Talvella valoisa aika on lyhyt. 

Helmikuussa kävin ruokkimassa sorsia kotimme lähellä olevalla ojalla, joka virtaa jäätymättä talvisinkin. Sanon paikkaa sorsalammeksi, sillä sinne kertyy joka talvi sadoittain sorsia. Tänä talvena paikalla oli sorsia tavanomaista vähemmän. Tämä johtuu varmasti siitä, että myös muualta löytyy sulaa vettä. 

Rohkeimmat sorsista uskaltautuivat syömään kädestäkin. Sorsien vaakutus on kovaäänistä ja kun kaikki ryntäävät syömään leipää nokat vaakutellen, on ääni kuin mahtava sorsakuoro. Tässä kuvassa ruokin sorsia yhdessä pikkusiskoni ja serkkuni kanssa. 

Lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokintaa mökillä. Tätä herkkua kävi nokkimassa harakka ja varpunen.

Talviruokinta on monille linnuille todella tärkeää. Talvella ravintoa ei löydy luonnosta niin helposti ja ilman ihmisen apua lintuja menehtyisi talven aikana paljon. Ajattele, että esimerkiksi sinitiainen joutuu syömään moninkertaisesti oman painonsa verran, jotta selviytyisi hengissä pakkasyöstä. Suomessa talvehtii Birdlife Suomi ry:n mukaan 70 pesimälajia kun taas 170 lajia muuttaa etelään. Suomeen jää mm. punatulkkuja, tiaisia, varpusia, peippoja, tilhiä ja käpytikkoja. 

Olen useana vuotena ruokkinut lintuja kaupan valmiilla talipalloilla. Tiesitkö muuten, ettei niitä verkoissa olevia talipalloja ole turvallista käyttää sellaisenaan, vaan verkot pitää poistaa? Lintujen jalat voivat juuttua verkkoon kiinni ja ne menehtyvät. Siksi kannattaa poistaa verkot ja laittaa talipallot niille tarkoitettuun metalliseen häkkiin. 

LINNUNHERKKU

Linnuille on tosi helppoa tehdä myös itse herkkupaloja puuhun riippumaan. Tässä äidin ja minun oma ohje linnunherkkuihin: 

Tarvitset:

- isoja piparimuotteja

- kelmua

- pillin

- kookosrasvaa

- linnunsiemensekoitusta

- ripustukseen nauhaa tai nyöriä

1. Vuoraa piparimuotit kelmulla ja aseta ne tarjottimelle.

2. Täytä piparimuotit siemensekoituksella ääriään myöten täyteen.

3. Sulata kookosrasva kattilassa. 100g kookosrasvaa riittää noin 3 - 4 linnunherkkuun. Rasvan menekki riippuu kuitenkin piparimuottien koosta. Tarvittaessa voit sulattaa rasvaa lisää.

4. Valuta rasva piparimuotteihin siementen päälle. Laita rasvaa niin paljon, että piparimuotti on ääriään myöten täynnä. 

5. Leikkaa mehupillistä 5 cm pituisia paloja. Työnnä pillinpala jokaiseen linnunherkkuun siihen kohtaan, mihin haluat ripustusnauhan. Paina pilli kunnolla pohjaan saakka. 

6. Vie linnunherkut tarjottimella kylmään jähmettymään, esim. parvekkeelle tai jääkaappiin.

7. Kun rasva on kovettunut, irrota herkut piparimuoteista, poista kelmu ja vedä pillit pois. Jos pilli juuttuu linnunherkkuun, työnnä sen sisälle sukkapuikko, niin pilli irtoaa puikon mukana helposti. 

8. Kiinnitä ripustusnauha ja vie herkut linnuille tarjolle. 

Voit katsoa Birdlife Suomen sivuilta lisää monipuolista tietoa lintujen talviruokinnasta http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml