Tuntematon pieni lintu

Keväällä luonnosta voi löytää vaikka mitä yllätyksiä. Löysin pihalta aivan pikkuruisen linnun, joka oli jostain syystä hiljattain menehtynyt. Sillä oli ohut, pitkä nokka ja varpaissa poikkeuksellisen pitkät kynnet. Otin linnusta kuvia, jotta pystyisin etsimään siitä tarkemmin tietoa. Linnun hautasin maahan.

Linnun ulkomuodosta päättelin, että se on hyönteissyöjä. Pitkä, ohut nokka viittasi siihen. Mutta miksi sillä oli niin pitkät kynnet? Jos katsotte tarkkaan sen peukalon kynttä, se on todella pitkä. Lintu oli pienin lintu, mitä olen koskaan nähnyt. Kuvissa se on kämmenelläni ja minulla on pienet kädet. 

Minulla on kotona monta luontokirjaa ja viime jouluna sain lahjaksi hyvän lintukirjan. Katsoin, löytyisikö siitä löytämäni linnun kuvaa. Ja kyllä siitä löytyi. Ja samalla löytyi selitys pitkille kynsille. Lintu oli puukiipijä. Se kiipeää puuta pitkin pitkien kynsiensä avulla. Se aloittaa kiipeämisen puun rungon juurelta ja kiipeää ylemmäs puuta kierrellen. Samalla se etsii syötäväksi hämähäkkejä. Puukiipijä elää yleensä metsissä mutta saattaa tulla pihaan tiaisparven mukana. Osa puukiipijöistä muuttaa talveksi etelään, mutta osa viettää talvensa Suomessa tiaisten seurana. Pikku puukiipijä oli varmasti tullut metsästä tiaisten mukana. Talvella niitä menehtyy paljon. Harmi, että tämä kuoli juuri kun kevät oli tulossa. 

Tässä vielä pari keväistä luontokuvaa.

Viime viikonloppuna olin mökillä. Kävimme retkellä läheisellä koskella. Näin keväisin se kuohuu kovaa, sillä lumesta sulavaa vettä virtaa siinä runsaasti. Vielä koskea ympäröivä luonto oli aivan ruskeaa mutta muutamassa viikossa valkovuokot valtaavat alueen. Silloin menen sinne uudelleen. 

Retkellä eteeni lennähti pieni perhonen. Luulin sitä ensin lehdeksi ja sitten kuolleeksi, mutta se olikin juuri talvihorroksestaan herännyt perhonen, joka oli ihan kohmeessa. Auringosta huolimatta oli aika kylmä, vain pari astetta lämmintä. 

Ihanaa kun on kevät!

Revontulia, auringonpimennys ja KEVÄT!!!

Tämä viikko on ollut mahtava. Ensiksi näin elämäni ekaa kertaa revontulet! Toiseksi näin elämäni ekaa kertaa auringonpimennyksen!!! 

Viime sunnuntaina auringossa tapahtui suuri purkaus. Purkauksessa syntyneet hiukkaset tavoittivat Maan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Seisoimme kotimme viereisellä kalliolla kymmenen jälkeen illalla ja ihmettelimme yllämme leijuvaa ihmeellistä näkyä. Taivas oli pilvetön ja täynnä tähtiä. Taivasta halkoi suoraan päidemme yläpuolella valtava, utuinen, kuin tähden muotoinen räjähdys, jonka utuiset lonkerot halkoivat taivasta äärettömyyksiin saakka. Tämä utuinen näky oli niitä auringon hiukkasia. Yhtäkkiä utu alkoi kirkastua ja muutti väriään. Taivaalle ilmestyi kirkkaan vihreä valo, joka liikkui aaltoillen hetken aikaa ja sitten katosi. Meillä Espoossa revontulet näkyivät vihreänä mutta jotkut olivat nähneet ne punaisena, keltaisena ja vaikka minkä värisenä. Yritin napata niistä kuvan, mutta pimeässä se ei onnistunut. 

Eilen, kesken koulupäivän, sain nähdä auringonpimennyksen. Kuu peitti auringosta noin 80%. Seurasimme pimennystä erilaisin välinein, mm. hitsauskypärän lasin läpi. Paljain silmin pimennystä ei saa katsoa, sillä se vahingoittaa silmiä. Lisäksi aurinko on niin kirkas, että pimennyksen voi nähdä ainoastaan oikeanlaisilla suojavälineillä. Pimennys oli hieno. En huomannut, että maisema olisi mitenkään hämärtynyt pimennyksen aikana. Sen sijaan huomasin, että tuli kylmä. Harmi, etten koskaan saa nähdä täydellistä auringonpimennystä. Sellainen kun on tulossa vasta joskus 100 vuoden kuluttua. 

Mutta nyt on KEVÄT!!! Jo viime viikolla tehtiin ensimmäiset  havainnot leskenlehdistä, sinivuokoista ja krookuksista! Eikö olekin ihmeellistä? Myös muurahaiset ovat heränneet ja joku on nähnyt jopa perhosiakin! Tämä leskenlehti löytyi tänään pajunkissojen hakureissulla. 

Tänään oli aurinkoinen mutta kirpeä päivä. Pakkasta oli pari astetta ja tuuli kovaa. Aurinko silti lämmitti ihanasti. Tällainen oli maisema pajupusikoissa. 

Lämpimän huhtikuun luontohavaintoja

                                    Koivun hiirenkorvia kouluni pihan laidalla tänä aamuna.

Kulunut talvi oli poikkeuksellisen lämmin ja vähäluminen. Niinpä kevät onkin alkanut vauhdilla. Sulavia lumikasoja, mutaa ja tulvivia ojia ei ole ollut laikaan. Alkuun kevät alkoi hyvin kylmänä mutta nyt olemme Etelä-Suomessa saaneet nauttia jopa helteisistä päivistä ja luonto on alkanut herätä räjähdysmäisesti eloon. Viime viikonloppuna olin viettämässä pääsiäislomaa mökillä. Tässä hiukan kevään merkkejä Hämeestä.

Valkovuokot ja sinivuokot kukkivat jo täyttäpäätä. Myös voikukkia olen jo nähnyt. Samaan aikaan näiden kanssa kukkivat krookukset, tulppaanit ja narsissit. Tosi moni kasvi on alkanut kukkia hyvin samanaikaisesti. Olen kerännyt äidille jo monta kimppua valkovuokkoja.

Näin pellolla tepastelemassa kaksi kurkea. Ne kiinnostuivat minusta kovasti kuullessaan kameran räpsähtävän. Ne eivät pelänneet lainkaan, nostivat vain päänsä uteliaana pystyyn. Näin myös lammella uimassa ja pesimässä kymmeniä joutsenia. Niistä en saanut onnistunutta kuvaa mutta osalla joutsenista oli rannalla iso pesä ja niissä jo emo makasi varmaan munia hautomassa.

 Mökillä suorastaan kuhisi sammakoita. Minne tahansa meninkin, tuli iso konna vastaan laiskasti loikkien. Vaikka päivä oli helteinen, olivat konnat yhä kohmeessa. Ne oli helppo napata kämmenelle. Näin myös, että sammakot olivat jo aloittaneet kutupuuhat. Läheisellä lammella oli runsaasti sammakonkutua ja jopa tien painanteeseen syntyneessä lätäkössä oli kutua.

 Näin tavallisia sammakoita ja rupikonnia. Kovasti toivoin näkeväni myös vihreitä mölysammakoita. Luin Luonto-lehdestä, että 50 vuoden tauon jälkeen niitä on taas tavattu Suomessa. Ne pitivät aikoinaan niin mahtavaa mölyä, että ihmiset jopa ampuivat niitä päästäkseen niistä eroon. Mölysammakoiden ääntely on lehden mukaan niin karmeaa, ettei sitä millään voisi uskoa sammakon ääneksi. Tahtoisin niin joskus kuulla sitä ääntä!

Löysin mökillä myös kaikkea jännittävää. Lehtiä haravoidessa haravaan tarttui jotain outoa. Se oli kuivunut kuollut sisilisko. Harava oli katkaissut sen hännän. Otin hännän talteen mutta unohdin sen mökille suklaamunien kanssa samalle lautaselle. Soitimme mummille, että ottaa hännän talteen. Mummi parka kiljui kun löysi hännän samalta lautaselta, mistä oli juuri napostellut suklaata.

Näin myös kaksi kyykäärmettä. Ne paistattelivat päivää lämpimällä hiekkatiellä. Heti kun ne havaitsivat ihmisen lähestyvän, ne luikersivat pakoon. Toinen meni niin vikkelästi, ettei siitä ehtinyt saada kuvaa.

Kävin luontoretkellä vanhassa metsässä, joka löytyy mökkitiemme lopusta. Kuljimme mummin, serkkujen ja tätien kanssa metsästä löytyvää luontopolkua pitkin mutta matkanteko oli hiukan hankalaa. Kuvasta näetkin, miten myrsy oli kaatanut puita reitillemme. Joidenkin puiden yli kiipesimme, joidenkin ali konttasimme ja jotkut oli ihan pakko kiertää. Kevät on mielestäni parasta luontoretkiaikaa, sillä silloin ei vielä ole juurikaan hyttysiä tai hirvikärpäsiä.

Keväällä tosiaan voi löytää kaikkea jännää. Sulavan lumen alta paljastuu vaikka mitä aarteita. Kuten tällainen raato. Siinä on hieno pääkallo ja luita ja kasa karvaa. En vain osaa päättää, mikä eläin se on. Oravalle kuuluvaa häntää ei näkynyt mutta karva on liian pitkää ollakseen rotan. Täytyy vielä tutkia asiaa tarkemmin. Nyt pääkallo ja luut odottavat arkistointia.

Muistakaa, että minulle saa tuoda kaikkia luita. Pidän erityisesti pääkalloista, hampaista ja kynsistä.