Luontokeskus Haltia

Olin tänään perheeni kanssa käymässä Nuuksiossa uudessa luontokeskus Haltiassa. Käymme Nuuksion Haukkalammella monta kertaa vuodessa luontoretkellä nyt oli jännää mennä luontoretkelle sisätiloihin.

Haltia oli iso, ruskea puinen rakennus, joka kuulemma muistuttaa muodoltaan hautovaa sotkaa. Linnun kaulaa edustaa korkea torni, joka tarinan mukaan kannattelee taivasta. Yritin kiivetä torniin mutta siinä oli läpinäkyvät rautaverkkoiset kierreportaat ja minua alkoi huimata niin, etten pystynyt menemään ylös saakka. Äiti ja siskot kiipesivät ylös saakka ja kertoivat, että siellä huipulla olevalla näköalatasanteella oli ihan oikea pääskysen pesä!

Luontokeskuksen sisällä tuoksui puulta. Eikä ihme, sillä rakennuksessa oli seinät sisältäkin puuta. Luontokeskus oli aika pieni mutta hieno. Tykkäsin varsinkin täytetyistä eläimistä. Tunnistin urpiaisen, lumikon, ketun, oravan ja riekon. Opin, että riekon latinankielinen nimi on Lagopus lagopus. Lagopus tarkoittaa kuulemma lumikenkäistä jänistä. Hassua, että naalin latinankielinen nimi onkin sitten Vulpes lagopus!

Luontokeskuksessa oli myös tunneli, jota pitkin ryömimällä päätyi karhun pesään. Kun ryömin sitä pimeää tunnelia pitkin alamäkeen ja päädyin suoraan oikean karhun viereen, pelästyin kovasti. Mutta se oli jännää.

Olin myös linnunpöntössä. Siellä sai katsoa kuvaruutua, joka oli ollut linnunpöntön sisäpuolella ja kuvasi pöntön suuaukkoa. Sieltä minua kävi kurkkimassa sinitiainen ja orava. Oli hassu tunne katsella maailmaa pöntön sisäpuolelta.

Luontokeskuksessa oli myös taidetta. Tykkäsin teoksesta, jossa valkoiset talvipukuiset jänikset olivat piirissä pitäen toisiaan tassuista kiinni. Niiden yläpuolella liiteli uhkaavasti kotka. Ehkä parasta oli kuitenkin luontokeskuksen kauppa. Siellä myytiin mm. suloisia pikku pehmolelusaukkoja (Lutra lutra). Saukko on yksi lempieläimistäni ja toivon, että äiti osti saukon minulle salaa lahjaksi. Huomaat varmaan, että olen opetellut eläinten latinankielisiä nimiä. Osaan niitä jo yksitoista. Hassuin on meriharakka eli Haematopus ostralegus. Alkaa naurattaa aina kun sanon sen :)

Mukavaa, että Espooseenkin tuli oma luontokeskus. Kävin kesäkuussa Kalajoella meriluontokeskuksessa. Siellä opin paljon kaloista ja Kalajoen alueen erikoisesta luonnosta. Haltiassa puolestaan esiteltiin ihan koko Suomen luontoa eri vuodenaikoina.

Ai niin. Sain viikonloppuna viestin Korkeasaaresta. Asia koski niitä yhdeksää sorsanpoikasta, jotka veimme sinne toukokuussa. Niistä kolme oli kuulemma menehtynyt vielä samana päivänä kun ne olivat sinne saapuneet. Tosi surullista... Loput kuusi olivat kuitenkin selvinneet. Niistä oli kasvanut pulskia, terveitä sorsanpoikia ja ne oli vapautettu perjantaina luontoon. Toivon, että ne selviytyvät hyvin omillaan. Villieläinten hoitoa on mahdollista tukea rahalahjoituksella. Aion ehdottaa äidille, että ensi jouluna perheemme hyväntekeväisyyskohde olisi villieläimet. Yleensä olemme ostaneet toisenlaisia lahjoja afrikkaan, niin kuin kanoja ja tarvikkeita puutarhan perustamista varten tai sitten olemme koonneet tarvikepaketteja itäeuroopan orvoille lapsille. Nyt voisimme mielestäni auttaa Suomen apua tarvitsevia eläimiä.

Pussitiainen

Toukokuussa olin Helsingissä vanhankaupunginlahdella. Olin kuullut, että siellä pesii Suomessa hyvin harvinainen pussitiainen. Kävelin luontopolkua pitkin ja sitten näin sen! Aika matalalla, koivun oksan ohuessa kärjessä, roikkui ihan riippukeinulta näyttävä pieni pesä! Se oli vielä kesken. Toinen lintu kökötti sisällä pesässä ja toinen lenteli pesälle ja sieltä pois ja rakensi sitä edelleen.

Jäin miettimään, miltä pesä mahtaisi näyttää valmiina ja löysin Rauno Sundströmin kuvaaman videon kyseisestä pesästä.
http://www.youtube.com/watch?v=I4D3yIIE5Fk  Ihana pesä!

On erittäin harvinaista päästä näkemään pussitiaisen pesä. Olen iloinen että sain nähdä sen. Kumpa ne uskaltautuisivat ensi vuonnakin pesimään tuonne tutulle paikalle.

Kuulin muuten, että ennen vanhaan pussitiaisen pesiä oltaisiin käytetty vauvojen töppösinä. Mutta ne tosiaan näyttävätkin ihan siltä! Pehmoisia, pyöreitä pikku töppösiä!

Lumikko

Viime syksynä kun katselin huoneeni ikkunasta ulos, näin jotain kummaa parkkipaikalla. Jokin valkoinen otus vilisti siellä autojen välissä. Lähdin äkkiä pihalle katsomaan tarkemmin, mikä se on!

Sain jäljitettyä sen helposti ja lähdin seuraamaan sitä. Se kipitti läheisen talon luokse ja pysähtyi sinne seinän viereen. Se antoi minun tulla aivan lähelle. Se oli valkoinen ja yhtä pieni kuin hamsterini. Se oli kokonaan valkoinen, joten sen oli oltava lumikko talvipuvussaan. Kärpällä olisi ollut musta hännänpää ja se olisi ollut isompi. Siinä se ihmetteli minua ja otin siitä kuvan kännykällä. Sitten se pujahti talon rakenteissa olevaan rakoseen. Kuulin myöhemmin, että lumikon näkeminen on tosi harvinaista. Hassua ajatella, että sellainen asuu täällä kaupungissa kerrostalojen keskellä.

Lepakoista vielä. Olen nyt kolmena iltana käynyt katsomassa tuolla takapihan parkkipaikan laidalla lepakoita. Lepakoita onkin kaksi! Toinen on hiukan isompi kuin toinen ja ne lentävät peräkkäin. Olen miettinyt, ovatko ne emo ja poikanen vai pariskunta. Heti kun hämärä laskeutuu, ne lähtevät liikkelle ja aloittavat hyönteisten saalistamisen. Niiden lentoa on niin hienoa seurata! Haluaisin löytää lepakoiden pesäpaikan joku päivä. Aion tutkia lepakoiden lentelypaikan vieressä olevan kallioalueen tarkasti, sillä ne voivat asua siellä kallion tai puun kolossa. Äiti on sitä mieltä, että pesää ei voi löytää, mutta olen jo löytänyt pari lepakoille sopivaa pesäkoloa ja aion tutkia niitä myöhemmin tarkemmin taskulampun kanssa.

Lepakko!!!

Juuri äsken sain seurata pitkään, kun lepakko saalisti hyönteisiä yöllisellä retkellään!!! Se lensi äänettömästi siipiään lepattaen ympyrän muotoista kehää parkkipaikan yllä. Välillä se teki äkkikäännöksiä ja syöksyjä. Se lensi useaan kertaan aivan pääni yläpuolelta. Seurasin sen lentoa yli 15 minuuttia ja sain siitä otettua videokuvaakin. Se ei vain ole kovin hyvänlaatuinen. Luonnossa erotin jopa lepakon siipien kaarien tarkat muodot, videolla sitä ei erota yhtä hyvin, joten en taida julkaista sitä. Lopulta lepakko sai vatsansa täyteen ja lensi puiden siimekseen. Lepakko oli aika suuri, kyseessä oli luultavasti pohjanlepakko.

Olin vuosi sitten erityisellä yöllisellä lepakkoretkellä. Siellä oli asiantuntijat kertomassa lepakoista ja niiden elämästä. Mukana oli lepakkodetektorit, joiden avulla kuuntelimme lepakoiden ääntelyä. Detektori muuttaa lepakoiden äänet sellaiselle taajuudelle, että ihmisen korva pystyy erottamaan ne. Eri lepakoiden äänet olivat erilaisia. Tuon retken aikana näimme vain yhden lepakon vilaukselta, vaikka olimme liikkeellä tosi myöhään ja alueella tiedettiin asuvan runsaasti lepakoita.

Meidän mökillä asuu myös lepakoita. Olen nähnyt niiden lentoa joskus illalla verannan yllä. Yritin selvittää, missä ne asuvat. Kerran näin jonkin kiipeävän seinää pitkin ylös ja luulin lepakon kiipeävän pesäänsä, mutta se olikin hiiri.

Olen käynyt myös Luonnontieteellisessä museossa katsomassa siellä ollutta erityistä lepakkonäyttelyä. Siellä sai nauhalta kuunnella eri lepakoiden ääniä ja siellä esiteltiin useita ympäri maailmaa asuvia lepakkolajeja. Erilaisia lepakkolajeja on olemassa yli tuhat. Suomessa niitä asuu vakituisesti vain viisi: pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Siellä museon näyttelyssä sai muuten taitella lepakko-origamin. Tein niitä monta!

Kanahaukka

Viime talvena pihamme laidalta löytyi iso, kuollut lintu. Luulin sitä aluksi kotkaksi mutta se olikin nuori kanahaukka. Nuoret kanahaukat ovat hyvin eri näköisiä kuin vanhat kanahaukat. Lintu oli niin hieno, että vein sen kotiin ja laitoin parvekkeelle, jotta se pysyisi jäässä. Olen aina toivonut täytettyä lintua tai eläintä. Olen säästänyt kaikki synttärilahjaksi saamani rahat ja ajattelin käyttää säästöni linnun täyttämiseen.

Etsin tietoa kanahaukasta. Se on rauhoitettu, niin kuin suuri osa linnuista on. Rauhoitettuja eläimiä ja lintuja ei saa täyttää eikä säilyttää itsellään ilman viranomaisen myöntämää lupaa. Yksityisille henkilöille lupaa ei yleensä anneta, joten äiti ei suostunut edes yrittämään luvan hakemista. Se harmitti minua tosi paljon!!!

Sen sijaan äiti oli yhteydessä Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Museo yleensä ottaa vastaan kuolleena löydettyjä rauhoitettuja lintuja ja muita eläimiä. Museosta vastattiin, että heillä on nuoria kanahaukkoja jo niin paljon, ettei heille välttämättä tarvitsisi tätä lintua lähettää. Olisimme kuitenkin saaneet sen halutessamme sinne lähettää. Ohjeeksi annettiin pakastaa lintu kunnolla, kääriä sanomalehteen ja muoviin ja postittaa museoon. Meidän oli tarkoitus tehdä niin, mutta sitten äiti tuli kipeäksi, pakkanen lauhtui ja lämpötila nousi plussan puolelle ja epäilimme, ettei lintu enää olisi niin hyvässä kunnossa, että sen voisi lähettää museoon. Omaan pakastimeemme se ei mahtunut. Niinpä pidin kanahaukkaa parvekkeella kevään alkuun saakka. Sitten hautasin sen maahan.

Minua mietitytti, miksi kanahaukka oli kuollut. Museosta kerrottiin, että nuoria kanahaukkoja menehtyy usein ankarina talvina. Ne heikentyvät kun eivät saa kunnolla ravintoa. Minä kun olin luullut, että se oli törmännyt puuhun. Lintu oli muutoin hyväkuntoisen näköinen mutta sen kaulassa näkyi hiukan verinen kohta. Tutkin tarkkaan, olisiko sitä ammuttu. Jos olisi näyttänyt siltä, että ihminen on tahallisesti vahingoittanut sitä, olisi asiasta pitänyt ilmoittaa poliisille, sillä kyseessä on rauhoitettu lintu. Myrkytystä epäillessä lintu olisi pitänyt lähettää elintarvikevirasto Eviraan tutkittavaksi. Rengastetusta linnusta olisi pitänyt lähettää renkaan tiedot Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistoon.

Muista, että käytät suojakäsineitä aina kun kosket kuolleeseen lintuun!!!

Lisää eläinten pelastusta: 9 sorsan poikasta

Reilu kuukausi sitten linnunpoikaset olivat jälleen pulassa. Oli toukokuun viimeinen viikko ja olin koulun jälkeen ulkoiluttamassa koiraa. Läheisen taloyhtiön pihaa ohittaessani ihmettelin kun koira alkoi vetää kohti pensaita ja sitten näin pensaan alta kurkistelevan sorsanpoikasia! Tiesin, että talon pihalla oli pensaassa sorsan pesä, sillä olin monta kertaa käynyt ruokkimassa pesässä hautovaa emoa. Se oli tosi kesy ja söi kädestäni. Sillä todellakin oli pesä keskellä kerrostaloyhtiön pihaa, aivan lasten leikkipaikan vieressä. Pihan lapset kertoivat minulle, että sorsaemo ja kaksi poikasista oltiin aikaisemmin löydetty kuolleina pesän luota. Nämä pensaikoissa kurkkivat poikaset olivat loput poikasjoukosta.

Orvot sorsanpoikaset lähtivät seuraamaan meitä. Ne varmaan luulivat pientä koiraani niiden uudeksi emoksi. Pelkäsimme, että poikaset jäävät auton alle. Yhdessä ystävieni kanssa haimme kenkälaatikon, johon saimme mahtumaan osan poikasista. Loput kannoimme kädessä kotiin.

Poikasia oli kaikkiaan yhdeksän ja ne vaikuttivat hyväkuntoisilta. Laitoimme ne kylpyammeeseen, jotta ne pysyisivät turvassa ja tarjosimme niille leipää. Ne eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita syömisestä. Kun äiti tuli kotiin, hän soitti heti Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitolaan. Puhelinpalvelu oli jo mennyt kiinni mutta onneksi siellä siitä huolimatta vastattiin! Korkeasaari lupasi ottaa sorsanpoikaset vastaan, mikäli pystyisimme tuomaan ne itse paikalle. Eläintenhoitaja luvattiin lähettää meitä vastaan portille laatikon kanssa.

Poikaset olivat todella vikkeliä ja yrittivät koko ajan kiivetä pois ammeesta ja nokkivat kaikkea. Varsinkin ne tykkäsivät nakertaa rannekoruani. Laitoimme poikaset koirankuljetusboxiin, niin että boxin verkko-ovi oli ylöspäin. Sieltä ne eivät päässeet räpiköimään pois. Automatkan aikana osa poikasista alkoi nukkua. Korkeasaaressa meitä oli eläintenhoitaja vastassa. Äiti täytti kaavakkeen, joka pitää aina täyttää kun toimittaa eläimen hoidettavaksi. Siihen piti kirjata tarkkaan kuka on löytänyt ja mitä, tarkka paikka ja aika ja tiedot eläimen kunnosta ja sille tarjotusta ruoasta ja avusta. Minulle tuli hyvä mieli, että sain nämä poikaset turvaan. Silti on samalla tosi paha mieli sen vuoksi, mitä emosorsalle ja niille kahdelle muulle poikaselle oli tapahtunut :(

Hassua on, että näillä linnunpoikatapauksilla on väliä tasan vuosi. Äiti päivittelee jo valmiiksi, että mitä ihmettä Lumi mahtaa raahata kotiin ensi vuonna. Hänelle on hiukan haastavaa, kun tuon pelastettavia eläimiä kotiin juuri toukokuun lopulla. Hänellä kun on töissä opettajana silloin meneillään vuoden kiireisimmät päivät. Mutta ei mahda mitään. Eläimiä pitää aina auttaa!

Eläinten pelastusta: varpusen poikanen

Olin jo ihan pienestä tytöstä alkaen toivonut löytäväni linnunpoikasen, jota hoitaa. Kaikki löytämäni linnut olivat kuitenkin aina kuolleita. Vuosi sitten toukokuun viimeisellä viikolla tilanne muuttui. Ystäväni olivat löytäneet pesästä pudonneen linnunpoikasen ja toivat sen minulle hoidettavaksi. Poikanen oli hyvin pieni, sen sulat eivät olleet vielä auenneet ja se vaikutti elottomalta. Juotin sille vettä pipetillä nokan raosta ja se alkoi virkistyä.

Äitini soitti eläinsuojeluvalvoja Sari Valtaselle, jonka avulla tunnistimme linnunpoikasen tiaiseksi tai varpuseksi. Sari antoi ruokintaohjeet ja sovimme tuovamme linnun hänen villieläinhoitolaansa heti seuraavana viikonloppuna. Arkena emme olisi ennättäneet, sillä eläinhoitolaan oli meiltä yli 100km matka. Ruokimme varpusta kaurapuurolla ja pienillä hyönteisillä parhaamme mukaan puolen tunnin välein, niin kuin emokin sitä olisi ruokkinut. Päivällä tuli tosin pidempi tauko, kun kävin koulussa, mutta silti varpunen onneksi pärjäsi. Annoimme sille ruoan pinsettien avulla. Poikanen oli niin virkeä, että hotki kaiken helposti eikä ruokkiminen ollut lainkaan vaikeaa. Heti syötyään se kakkasi ja sen pesä piti siivota. Se sirkutti tauotta ja räpisteli siipiään laatikkopesässään. Vain yön ajaksi se hiljeni, mutta herätti minut taas heti kun aurinko nousi. Se oli aika raskasta.

Poikanen oli meillä hoidettavana yhteensä neljä päivää. Sinä aikana sen sulat alkoivat pikku hiljaa aueta kärjistä alkaen. Viikonloppuna pakkasimme linnun autoon ja ajoimme Orimattilaan Sarin villieläinhoitolaan. Sari sanoi, että oli ihme, että olimme saaneet poikasen pysymään hengissä. Yleensä poikaset menehtyvät. Sari kertoi myös, että poikanen on varpunen ja että se oli niin pieni, ettei olisi pärjännyt omillaan. Meidän antamamme ruoka oli saanut sen pysymään hengissä mutta kehittyäkseen normaaliksi varpuseksi se tarvitsi erityisravintoa, jota Sari eläinhoitolassaan pystyy tarjoamaan. Sarilla oli hoidettavanaan toinenkin varpusen poikanen ja minun hoidokkini pääsi sen seuraksi. Sarin villieläinhoitolassa oli hoidettavana muitakin loukkaantuneita tai vailla emoa olevia lintuja ja nisäkkäitä. Isona haluan myöskin muuttaa omakotitaloon maaseudulle ja perustaa sen yhteyteen villieläinhoitolan. Äiti on luvannut auttaa häkkien rakentamisessa.



HUOM!
Linnunpoikasten kanssa pitää olla tosi tarkkana. Aina ne eivät tarvitse apua, joten on tärkeää tunnistaa, milloin ja miten linnunpoikasta autetaan. Tässä Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ohjeet:

Kun löydät linnunpoikasen

Kun löydät linnunpoikasen, se on harvoin orpo tai vailla ihmisen hoitoa.

Jos poikanen on maassa, se on saattanut pudota pesästä ja se tarvitsee vain nostaa takaisin pesään.

Jos pesää ei näy lähellä, seuraa kauempaa, käykö emo syöttämässä poikasta.

Monien lintulajien poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä, mutta emo jatkaa maahan pudonneen poikasen ruokkimista.

Jos poikanen on joutunut liian lähelle vaarallista paikkaa, sen voi nostaa turvaan. Emo kyllä löytää poikasen lähimaastosta.

Vain jos poikanen on loukkaantunut, värjöttelevä tai tuntuu kylmältä koskettaessa, se tarvitsee ihmisen apua.

Ennen kuin otat poikasta talteen, ota yhteyttä asiantuntijaan. Hän osaa arvioida linnun voinnin ja mahdollisen avuntarpeen. Poikkeuksena ovat tervapääskyt, jotka täytyy aina maasta löydettäessä toimittaa hoitoon.

Kaikki linnut, jotka ovat olleet kissan tai koiran käsittelyssä, tulee toimittaa asiantuntijan tarkistukseen, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.

lähde: http://www.sey.fi/sey_toimii/seyn_jasenyhdistykset/pk-esy/elainsuojelusta/luonnonvaraiset_elaimet/linnut