Rusakkoemon imetyshetki

Kun illan pimeys laskeutuu, alkaa pihallamme näkyä pientä liikettä. Pihalla olevan pöydän alle kerääntyy kolme ruskeaa karvapalleroa. Ne ovat pieniä rusakon poikasia. Ne ovat aivan ruskeita ja niillä on pienet, pystyt korvat. Osa makaa hiekassa mahallaan ja osa istuu tarkkaavaisena. Ne antavat lähestyä itseään tosi lähelle ja joku uskaltautuu loikkimaan jopa ihan jalkojen viereen. Niihin ei kuitenkaan saa koskea.

Pihan laidalla puiden alla näkyy hahmo. Se on niiden emo. Emo imettää poikasiaan vain kerran päivässä ja sitä varten poikaset ovat kukin tulleet esille omasta piilostaan ja kerääntyneet yhteen. Kun emo on imettänyt poikasensa, palaa niistä jokainen takaisin omaan piiloonsa. Emo imettää poikasiaan vain kahden viikon ajan. Kun se on synnyttänyt, se piilottaa jokaisen poikasen eri paikkaan. Rusakon poikaset eivät siis ole hylättyjä, vaikka sellaisen tapaisikin yksinään jossain heinikossa. Rusakko voi saada jopa neljä poikuetta helmi- syyskuun aikana, joten tämä on varmasti sen vuoden viimeisin poikue.

Luukokoelma

Ihan mieluisin luontoharrastukseni on luiden kerääminen. Minulla on varmasti satoja erilaisia luita: monenlaisia pinten nisäkkäiden ja lintujen pääkalloja, kynsiä, hampaita,  lonkkaluita, jalkaluita, selkärankoja, kylkiluita, leukaluita... Kaikista luista en tiedä, mistä eläimestä ne ovat, sillä olen vain törmännyt sattumalta maassa olevaan irralliseen pieneen luuhun. Mutta useat luut olen kerännyt ja puhdistanut suoraan maatuvasta kuolleesta eläimestä ja niistä tiedän, minkä eläimen luut ovat kyseessä.

Tämän kesän parhaimmat löydöt ovat iso pääkallo, josta en tiedä, minkä eläimen se on (kuva oikealla). Lisäksi löysin siilin monta osaa. Hienoin osa on leukaluu, siitä kuva alla. Leukaluun osat yhdistyvät hienosti edestä yhteen ohuella, joustavalla säikeellä. Siili on rauhoitettu eläin ja siksi minun pitää anoa viranomaisilta lupaa pitää hallussa sen luita. Lupa maksaa 35 euroa. Toivon että saan luvan! Keväällä löysin myös pienen myyrän jäänteet. Siitäkin kuva alla oikealla. Myyrän luiden lisäksi laatikossa on vasemmalla puolella pari linnun pääkalloa. Sen myyrän luiden puhdistaminen oli melkein yhtä vaikeaa kuin pikkulinnun luiden puhdistaminen. Luut olivat niin pienet ja hauraat. Minulla on apuna suurennuslasi ja pieni sivellin, jolla pyyhin luita puhtaammiksi. Sormin nypin pois kaiken muun isomman ylimääräisen.

Hyviä luiden löytypaikkoja on kotimme lähellä useita. Talomme viereisellä kalliolla asuu haukkoja ja pöllöjä. Pöllön oksennuspalloista sitä vasta löytääkin pieniä nisäkkäisen luita! Myös koirani on hyvä apu raatojen löytämisessä, kun sillä on niin tarkka nenä. Myös ystäväni osaavat soittaa minut aina paikalle, jos jostain pensaasta löytyy vaikkapa kuollut jänis. Enää äiti ei kyllä anna tuoda jäniksiä tai rusakoita kotiin. Minulla meinaan unohtui kerran jänis muovipussissa eteisen lipaston alle piiloon moneksi kuukaudeksi ja parvekkella kukkaruukun takana oli kaksi linnunraatoa koko kesän. Äiti löysi ne lopulta ja heitti roskiin kun ne oli niin haisevia. Silloin meillä ei vielä ollut koiraa. Nythän se varmasti söisi kaikki luut ja raadot jotka vahingossa jäisi lattialle. Sovimme, että annan raatojen maatua rauhassa luonnossa ja käyn ottamassa pari luuta kokelmiini vasta siinä vaiheessa kun maatuminen on riittävän pitkällä. On todella mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti vaikkapa lintu tai rusakko maatuu. Ei mene kuin muutama viikko, kun sen luut jo näkyvät ja kaikki liha ja nahka on poissa. Kerran Tiedekeskus Heurekassa olin leikkimässä arkeologia ja kaivoin hiekasta esiin ihan oikean luun! Se kuitenkin haisi ihan kanalle. Joku oli varmasti haudannut eväänsä sinne hiekkalaatikkoon, sillä siellä olisi pitänyt olla vain isoja dinosauruksen leikkiluita. Otin silti sen luun kokoelmaani.

Minulla on haaveena saada iso lasivitriini, johon saisin näytteille kaikki keräämäni luut. Nyt säilytän niitä erilaisissa pienissä rasioissa ja laatikoissa koulupöytäni kaapissa. Sieltä niitä on hankala ihailla. Jos ne olisivat seinällä lasihyllyssä, voisin katsella niitä vaikka koko ajan!

Porvoon päärynät ja käärmeet

Olin pari viikkoa sitten käymässä Porvoossa mummin miesystävän mökillä. Mökin pihalla kasvaa jänniä puita ja pensaita. Siellä on ainakin luumupuita, omenapuita,tyrnimarjapensas, pähkinäpensas ja päärynäpuu. Päärynäpuussa oli pienen pieniä päärynöitä ja pähkinäpensaasta löysin pari raakaa pähkinää. Olisi tosi hienoa omistaa oma päärynäpuu. Meidän omalla mökillä meillä on ollut pensasmustikoita jo monta vuotta. Tänä vuonna yksi pensaista teki kolme mustikkaa. Ne eivät oikein taida viihtyä meidän mökillä, kun sato on niin pieni.

Porvoossa kävimme myös mökin läheisellä uimarannalla. Olin juuri laiturilla aikeissa mennä uimaan mummin seuraksi kun mummi alkoi kiljua lujaa vedessä. Näin kuinka iso musta käärme melkein hyppäsi ilmaan säikähdyksestä aivan mummin nenän edessä. Käärmeellä oli keltainen niska, joten se oli vaaraton rantakäärme. Se yritti uida rantaan mutta pelästyi siellä olevia ihmisiä ja vaihtoi suuntaa. Se pakeni veneiden alle mutta ehdimme saada siitä pari kuvaa. Mummi kertoi törmänneensä käärmeeseen aikaisemminkin siellä rannalla. Kerran se käärme oli ollut kivellä syömässä kalaa! En halunnut mennä enää uimaan. Jännitti, jos käärme törmää seuraavaksi minuun.

 Kuivalla maalla minua ei käärmeet haittaa. Olen tutkinut monta kertaa mökillä kyykäärmeitä. Niitä joskus tosi harvoin tulee mökin pihalle tai läheiselle tielle. Tämä kesänä näin tosi rauhallisen kyyn, joka ei lähtenyt karkuun vaikka pitkään tutkin sitä. Kyy oli aivan ruskea ja sen selän kuvio oli erikoinen, ei selkeä sahalaita vaan enemmän  kuin pitkä suora viiva, jossa pienempiä poikkiviivoja. Ja sen hännän pää oli keltainen. En siksi aluksi tunnistanut että se oli kyy ja ukkikin ihmetteli, mikä käärme se on. Mutta kyllä se kyy oli. Tunnistin yhden netissä olleista ruskean naaraskyyn kuvista samanlaiseksi.