Luukokoelma

Ihan mieluisin luontoharrastukseni on luiden kerääminen. Minulla on varmasti satoja erilaisia luita: monenlaisia pinten nisäkkäiden ja lintujen pääkalloja, kynsiä, hampaita,  lonkkaluita, jalkaluita, selkärankoja, kylkiluita, leukaluita... Kaikista luista en tiedä, mistä eläimestä ne ovat, sillä olen vain törmännyt sattumalta maassa olevaan irralliseen pieneen luuhun. Mutta useat luut olen kerännyt ja puhdistanut suoraan maatuvasta kuolleesta eläimestä ja niistä tiedän, minkä eläimen luut ovat kyseessä.

Tämän kesän parhaimmat löydöt ovat iso pääkallo, josta en tiedä, minkä eläimen se on (kuva oikealla). Lisäksi löysin siilin monta osaa. Hienoin osa on leukaluu, siitä kuva alla. Leukaluun osat yhdistyvät hienosti edestä yhteen ohuella, joustavalla säikeellä. Siili on rauhoitettu eläin ja siksi minun pitää anoa viranomaisilta lupaa pitää hallussa sen luita. Lupa maksaa 35 euroa. Toivon että saan luvan! Keväällä löysin myös pienen myyrän jäänteet. Siitäkin kuva alla oikealla. Myyrän luiden lisäksi laatikossa on vasemmalla puolella pari linnun pääkalloa. Sen myyrän luiden puhdistaminen oli melkein yhtä vaikeaa kuin pikkulinnun luiden puhdistaminen. Luut olivat niin pienet ja hauraat. Minulla on apuna suurennuslasi ja pieni sivellin, jolla pyyhin luita puhtaammiksi. Sormin nypin pois kaiken muun isomman ylimääräisen.

Hyviä luiden löytypaikkoja on kotimme lähellä useita. Talomme viereisellä kalliolla asuu haukkoja ja pöllöjä. Pöllön oksennuspalloista sitä vasta löytääkin pieniä nisäkkäisen luita! Myös koirani on hyvä apu raatojen löytämisessä, kun sillä on niin tarkka nenä. Myös ystäväni osaavat soittaa minut aina paikalle, jos jostain pensaasta löytyy vaikkapa kuollut jänis. Enää äiti ei kyllä anna tuoda jäniksiä tai rusakoita kotiin. Minulla meinaan unohtui kerran jänis muovipussissa eteisen lipaston alle piiloon moneksi kuukaudeksi ja parvekkella kukkaruukun takana oli kaksi linnunraatoa koko kesän. Äiti löysi ne lopulta ja heitti roskiin kun ne oli niin haisevia. Silloin meillä ei vielä ollut koiraa. Nythän se varmasti söisi kaikki luut ja raadot jotka vahingossa jäisi lattialle. Sovimme, että annan raatojen maatua rauhassa luonnossa ja käyn ottamassa pari luuta kokelmiini vasta siinä vaiheessa kun maatuminen on riittävän pitkällä. On todella mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti vaikkapa lintu tai rusakko maatuu. Ei mene kuin muutama viikko, kun sen luut jo näkyvät ja kaikki liha ja nahka on poissa. Kerran Tiedekeskus Heurekassa olin leikkimässä arkeologia ja kaivoin hiekasta esiin ihan oikean luun! Se kuitenkin haisi ihan kanalle. Joku oli varmasti haudannut eväänsä sinne hiekkalaatikkoon, sillä siellä olisi pitänyt olla vain isoja dinosauruksen leikkiluita. Otin silti sen luun kokoelmaani.

Minulla on haaveena saada iso lasivitriini, johon saisin näytteille kaikki keräämäni luut. Nyt säilytän niitä erilaisissa pienissä rasioissa ja laatikoissa koulupöytäni kaapissa. Sieltä niitä on hankala ihailla. Jos ne olisivat seinällä lasihyllyssä, voisin katsella niitä vaikka koko ajan!