Kesäisiä lintuja ja kettu

Kävin Helsingin Gardeniassa viime viikolla. Tykkäsin paikasta tosi paljon. Siellä on trooppinen kasvihuone, jossa kasvaa erilaisia sademetsän kasveja ja katosta sataa pienesti vettä. Isossa altaassa polskuttelee valtavia Koikarppeja ja musta haimonni ja niiden kanssa elelevät kilpikonnat Keijo ja Kaarina. Kasvihuoneen pihalla on ihana puutarha ja sinne on vapaa pääsy. Puutarhassa kukki juuri parhaillaan valtava määrä pioneja. Kiinalaistyylinen kivipuro oli myös mielenkiintoinen. Pihalla oli myös tällainen linnunpönttöjuttu. Siinä oli esimerkkejä erilaisille linnuille sopivista pöntöistä. Vasemmalla ylhäällä on iso koivusta tehty telkän pönttö. Se oli kiva. Samoin tuossa edessäni oleva ruskea pitkä pönttö. Se on tehty puukiipijälle ja sen sivussa on pikkuruinen lovi sisäänkäyntinä. Hauskinta koko vierailussa oli, kun myyjä tarjosi maistiaiseksi durian-hedelmästä tehtyjä karkkeja. Durian on maailman pahan hajuisin hedelmä. Se karkki maistui aivan sipulille mutta söin sen silti. Suuhun jäi kamala maku koko päiväksi. 

Vierailen usein Espoossa sijaitsevassa luontotalossa, Villa Elfvikissä. Tämän kesäisellä reissulla törmäsin siellä elämäni ensimmäistä kertaa harmaahaikaraan! Harmaahaikara on Suomessa aika harvinainen ja olin tosi innoissani kun vihdoinkin sain nähdä sen! Haikara käveli pitkillä jaloillaan kaislikossaja napsi nokallaan syötävää vedestä. Lopulta se levitti siipensä ja lensi pois. 


Otin tämän kuvan kiikarin avulla. Äiti piti kiikaria paikoillaan ja minä tähtäsin kameralla sopivaan kohtaan.

Tällä viikolla Puuhamaassa oli useita sorsaemoja poikasineen. Tässä kuvassa on ihan pieniä poikasia. Ne uivat polkuvenealtaassa emonsa kanssa ja piipittivät kovasti. Houkuttelin niitä kaverini kanssa sivummalle, jotta pikkusiskoni sai tuotua veneensä laituriin. Poikasille maistui rinkelin murut. Yhdellä toisella sorsalla oli isot poikaset. Ne olivat niin kesyjä, että tulivat melkein syliin kun ruokin niitä. 

Lepakko on nisäkäs, eikä lintu mutta kerron niistäkin vähän. Olin kesaäkuussa matkalla Kreikassa Zakynthoksella ja siellä oli aivan valtavasti lepakoita. Tässä hämärässä kuvassa olen minä ja lepakko illalla. Lepakoita lenteli hotellimme takapihalla oliivipuulehdossa aivan koko ajan. Ne lepattelivat äänettömästi ja tekivät syöksyjä napsiessaan ilmasta hyönteisiä. Olin joka ilta ulkona katsomassa niiden lentämistä.

Tänä kesänä linnut ovat aika hyvin pärjäilleet itsekseen mutta yhtenä iltana oli räkättirastaan poikanen pulassa. Räkätti on rakentanut pesänsä takapihallemme männyn oksalle hyvin näkyvälle paikalle. Pesästä oli pudonnut kaksi hyvän kokoista poikasta maahan. Pari oli jäänyt vielä pesään. Löysin poikaset siten, että näin lokin lentelevän paikalla ja emoräkätin räksyttämässä sitä tiehensä. Toinen räkätinpoikasista oli jo kuollut lokin hyökkäyksessä, siinä näkyi jälkiä nokan iskuista. Toinen poikasista oli hengissä ja siinä näkyi lokin nokan kopsautuksia päässä (höyheniä oli irti ja pää punoitti ikävästi, kuten kuvasta näkyy). 

Pidin koko loppuillan paikalla vahtia ja häädin ahdistelevan lokin pois. Kun aurinko laski, lähti lokki pois. Menin kauemmas ja emoräkätti tuli heti ruokkimaan poikasta. Aamulla poikanen oli kipittänyt piiloon mustikanvarpujen alle ja emo kävi sitä ruokkimassa siellä. Poikanen näyttää pärjäilevät nyt hyvin. Onneksi sille ei ehtinyt käydä pahasti lokin kynsissä. Lokeilla taitaa olla nyt nälkä, sillä olen nähnyt muuallakin kun räkätti häätää lokkia pois. Tiedoksi vielä muille, että räkätin poikaset lähtevät pesästä monesti tosi aikaisin. Ne eivät osaa lentää ja emo käy ruokkimassa niitä maassa. Poikanen piipittää "piip" ja sitten emo tulee sen luo. Tuon löytämäni poikasen olisin varmaan voinut vielä nostaa pesään mutta pesä oli liian korkealla. Höyheniä kuitenkin oli jo sen verran paljon auki, että päättelin sen pärjäävän maassakin emon hoidettavana. 

Lopuksi vielä kuva ketusta. Kettuja liikkuu täällä meillä päin aika paljon, vaikka olemmekin kaupungissa. Olen monta kertaa törmännyt repolaiseen ja nyt sain siitä kuvankin. Ketun kanssa tallentui Espoon Tiistilän pirunpeltokin! Vain Helsingin Jakomäessä olen nähnyt yhtä hienon ja ison pirunpellon. Kettu seisoi pirunpellon laidalla ja söi siellä jotain pitkään ja hartaasti. Aterioituaan se jolkutteli pois. Ja pirunpeltohan on vanhaa kivikkoista merenpohjaa, mutta ennen vanhaan ihmiset uskoivat että siellä asuu piru. Meilläkin luki tuossa pirunpellon laidalla aikaisemmin kyltissä jotain sellaista kuin: Älä kiviä pellosta kerää, tai piru piilossansa herää.