Lintujen talviruokintaa mökillä. Tätä herkkua kävi nokkimassa harakka ja varpunen.
Talviruokinta on monille linnuille todella tärkeää. Talvella ravintoa ei löydy luonnosta niin helposti ja ilman ihmisen apua lintuja menehtyisi talven aikana paljon. Ajattele, että esimerkiksi sinitiainen joutuu syömään moninkertaisesti oman painonsa verran, jotta selviytyisi hengissä pakkasyöstä. Suomessa talvehtii Birdlife Suomi ry:n mukaan 70 pesimälajia kun taas 170 lajia muuttaa etelään. Suomeen jää mm. punatulkkuja, tiaisia, varpusia, peippoja, tilhiä ja käpytikkoja.
Olen useana vuotena ruokkinut lintuja kaupan valmiilla talipalloilla. Tiesitkö muuten, ettei niitä verkoissa olevia talipalloja ole turvallista käyttää sellaisenaan, vaan verkot pitää poistaa? Lintujen jalat voivat juuttua verkkoon kiinni ja ne menehtyvät. Siksi kannattaa poistaa verkot ja laittaa talipallot niille tarkoitettuun metalliseen häkkiin.
LINNUNHERKKU
Linnuille on tosi helppoa tehdä myös itse herkkupaloja puuhun riippumaan. Tässä äidin ja minun oma ohje linnunherkkuihin:
Tarvitset:
- isoja piparimuotteja
- kelmua
- pillin
- kookosrasvaa
- linnunsiemensekoitusta
- ripustukseen nauhaa tai nyöriä
1. Vuoraa piparimuotit kelmulla ja aseta ne tarjottimelle.
2. Täytä piparimuotit siemensekoituksella ääriään myöten täyteen.
3. Sulata kookosrasva kattilassa. 100g kookosrasvaa riittää noin 3 - 4 linnunherkkuun. Rasvan menekki riippuu kuitenkin piparimuottien koosta. Tarvittaessa voit sulattaa rasvaa lisää.
4. Valuta rasva piparimuotteihin siementen päälle. Laita rasvaa niin paljon, että piparimuotti on ääriään myöten täynnä.
5. Leikkaa mehupillistä 5 cm pituisia paloja. Työnnä pillinpala jokaiseen linnunherkkuun siihen kohtaan, mihin haluat ripustusnauhan. Paina pilli kunnolla pohjaan saakka.
6. Vie linnunherkut tarjottimella kylmään jähmettymään, esim. parvekkeelle tai jääkaappiin.
7. Kun rasva on kovettunut, irrota herkut piparimuoteista, poista kelmu ja vedä pillit pois. Jos pilli juuttuu linnunherkkuun, työnnä sen sisälle sukkapuikko, niin pilli irtoaa puikon mukana helposti.
8. Kiinnitä ripustusnauha ja vie herkut linnuille tarjolle.
Voit katsoa Birdlife Suomen sivuilta lisää monipuolista tietoa lintujen talviruokinnasta http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti