Askolan Hiidenkirnut

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa hiidenkirnuja Askolassa. Olen käynyt siellä aikaisemminkin, mutta koska satuimme ajelemaan sillä suunnalla, halusin mennä katsomaan niitä uudelleen. Askolan hiidenkirnut ovat erityisen hienot. Esiintymä on Suomen suurin: pienellä alueella, jyrkän kallion kupeessa, on peräti 20 hiidenkirnua. Useat kirnuista ovat niin syviä, että jos ihminen putoaisi sinne, ei pääsisi kuin tikkailla pois. Suurin kirnuista on huikeat 10,3 metriä syvä ja 4,2 metriä leveä. Sen nimi on Jättiläisen kuhnepytty. Muillakin kirnuilla on hauskat nimet. Yksi kirnuista on Onnenkirnu. Sinne voi heittää kolikoita. Kolikot käytetään hiidenkirnujen hyväksi.

Ihmettelen tuossa vasemmalla olevassa kuvassa Jättiläisen kuhnepyttyä yhdessä koirani kanssa. Dora pelkää, että joutuu kirnuun. Kirnun pohjalla on vettä, eikä Dora pidä uimisesta. Viimeksi Dora oli kirnuilla ollessaan 3kk ikäinen pentu. Silloinkin sitä piti kantaa sylissä, ettei se putoaisi vahingossa kirnuun. 

Vaikka kirnun pohjalle johtavat tikkaat, ei sinne silti kannata mennä kiipeilemään. Parasta on pysyä turvakaiteiden takana.

Alla olevassa kuvassa lähestymme Jättiläisen kuhnepyttyä jyrkkiä portaita pitkin. Kirnualueella tulee olla varovainen, sillä paikka ei ole helppokulkuinen. Onneksi portaat ja kaiteet helpottavat kiipeämistä. 

Voitko kuvitella, että nuo Askolan kirnut löydettiin vasta 1950-luvulla?  Tarinan mukaan kirnut löytyivät kesällä 1950, kun Askolalainen Soini Järvelä kiipesi poikansa Jaakon kanssa Kirnukallion rinnettä ylös. Hän otti tukea pienestä kuusesta, joka irtosikin maasta juurineen. Alta paljastui sileä kalliokuoppa, joka oli hiidenkirnu. Ihmiset innostuivat kovasti löydöstä ja maa-aineksen täyttämiä kirnuja alettiin tyhjentää talkoovoimin. Urakka osoittautui kuitenkin tuolloin liian haastavaksi. Vuosia myöhemmin, kun pikku-Jaakko oli kasvanut aikuiseksi, vei hän vuonna 1964 WSOY:n pääjohtaja Yrjö A. Jäntin ja Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtaja Lauri Jäntin katsomaan kirnualuetta. Jäntit innostuivat kirnuista niin paljon, että järjestivät paikalle Helsingin yliopistosta maantieteen professori Veikko Okon. Professori Okko ymmärsi, että kyseessä oli hyvin harvinaislaatuinen löytö ja niinpä Yhtyneet Kuvalehdet ystävällisesti päätti kustantaa hiidenkirnujen tyhjentämisen. 

Hiidenkirnujen tyhjentämisessä oli kova urakka. Kuntalaiset osallistuivat ahkerasti talkoisiin ja yhteisvoimin kirnuista kaivettiin pois maata ja kiviä. Suurimmat kivistä piti nostaa kirnuista pois taljojen avulla. Syksyn 1964 aikana kalliosta kaivettiin esiin kahdeksan hiidenkirnua ja ne rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla vielä samana vuonna. Myöhemmin kirnuja löydettiin vielä lisää. Niitä on alueella yhteensä 20.

Tässä on hieman pienempi kirnu. Sitä Dorakin uskaltaa katsoa maasta käsin. 

Kuinka hiidenkirnut ovat syntyneet:

Hiidenkirnut ovat syntyneet yli 10 000 vuotta sitten, kun jääkausi oli päättymässä. Maata peitti kilometrejä paksu mannerjää, joka liikkui hitaasti eteenpäin. Mannerjäähän syntyi railoja, joihin sulava vesi syöksyi kohisten. Tällaisia paikkoja kutsutaan jäätikkökaivoiksi. Alaspäin putoavan veden mukana kulki isoja kivenlohkareita. Ne pyörivät veden mukana jäärailoon ja jatkoivat siellä kiertävää liikettään. Hiljalleen kivenlohkareet sorvasivat kallioon ensi kuopan, joka vuosisatojen aikana laajeni ja syveni entisestään. Ja näin syntyi hiidenkirnu. Useissa hiidenkirnuissa näkyy edelleen sen pohjalla jauhinkivi, joka kirnun on muovannut.

Hiidenkirnut löytyvät osoitteesta: Hiidenkirnujentie 720, 07530 Askola. Paikalle löytää tosi hyvin. Alueella on parkkipaikka ja siitä on noin 500m kävelymatka kirnuille metsäpolkua ja kallioita pitkin. 

P.S. Ota mukaan kolikoita. Alueella vierailusta toivotaan pientä maksua lippaaseen. Rahat käytetään hiidenkirnualueen ylläpitoon.

Alla vielä kuva hiidenkivestä. Se vartioi kirnuja. Kivi on tosi iso, korkeampi kuin minä!